— Minä pääsen tänään kotiin.
— Jassoo. Vai jo te nyt pääsette kotiin! Mahtaa se olla hauskaa — kun niin kauvan on pitänyt olla täällä.
— Kyllä se hauskaa on — on se.
Siivooja sytytti vielä kattolampun ja meni tekemään tulet toisiinkin huoneisiin.
Muutaman kerran kohahdettuaan, epätietoisena syttyäkö vaiko sammua, alkoi tuli iloisesti uunissa tohista. Holma nousi, puki takin päälleen ja asettui istumaan uunin eteen tuolille. Uunissa paukkasi, tohisi ja pihisi. Tuntui niin kodikkaalta. Niinkuin olisi istunut kotona kamarissa talvisena sunnuntaiaamuna. Uunissa samoin paukkui, tohisi ja pihisi, lattialla ja laipiolla oli samanlainen viuhkan tavoin levenevä värähtelevä valokuvio. Tuvasta kuuluu, miten Mari toimii askareissaan, Lyyli jokeltaa kätkyessä ja Jukka laukkaa puuhevosensa kanssa. —
— Hohhoi! — kun minä olen nukkunut — sanoi heikkosydäminen isä hyvää mieltä ilmaisevasti haukotellen. Holma säpsähti. Eihän tuo mies ole enää moneen päivään puhunut juuri mitään. Epäselvästi vain mutisee, kun hoitajakin jotakin tiedustelee. Senvuoksi hän huudahti:
— Mutta — sinähän alat parantua!
— Niin luulen itsekin. Olen nyt jo niin virkeä, että pian minä nousen kävelemään. — Hän näytti kokonaan unhottaneen perheensä.
— No jos sinä tuolla vauhdilla alat toipua, niin ei siihen montakaan päivää mene, kun saat kotiin lähteä.
— Niin, niin — kyllä se olisi hauskaa — hauskaa — olisi se — —