Litun on tapana iltasin navetasta päästyään kutoa sukkaa. Silloin kiipee Mirri hänen syliinsä, katsoo hetken mietteissään hänen vilkkaasti liikkuvia käsiään — ja samassa viskaakin lankakerän Litun sylistä lattialle, hyppien itse perässä. Silloin lankakerä näkee kyydin!
Ennenkuin Littu, — joka on vähän kömpelö toisinaan — ehtii hätään, on lanka jo kiertynyt monen tuolin ympäri, sängyn jalkain ympäri, pöydän jalkain ympäri moneen kertaan ja vesikorvon ympäri. Miska tulla holmuaa tallista eikä näe vesikorvon ja ovisängyn jalan väliin pingotettua lankaa, vaan vetää sen poikki suurilla saapaslottanoillaan.
Mirri on jo tehnyt tuhannen kuperkeikkaa kerän kanssa ja mennä viilettää silmät säkenöiden ja viikset eteenpäin sojossa, häntä ylöspäin taivutettuna kerää edellään työntäen uunin loukkoon oikein tulen kyydillä ja — kerä lennähtää likaämpäriin.
Nyt saa Mirri nuhteita, jopa vitsaakin, ja menee taas korvat nirpallaan kaapinsivulle, jossa hetken kasvojaan peseskelee.
Emo siinä kiertelee lattialla nuuskien ja häntäänsä taivutellen. Mirri julmistuu. Selkä köyryssä, karvat porhollaan se kiekauttelee sivuttain emoa kohti ja samassa syöksyy tämän niskaan. Emo sattuu olemaan hyvällä tuulella — hyppää korkealle, ja Mirri — menee ohi. — Emo lähtee leikillä laukkaamaan ja Mirri perässä, lapsellisen tuima uhka silmissä. Jo kaukaa loikkaa Mirri emon niskaan — emo kellahtaa pitkälleen ja silloin alkaa paini. Mirri jo vikisee, mutta emo ei hellitä. Vihdoin saa Mirri riistäyneeksi irti ja lähtee laukkaamaan emo perässä ja taas alkaa paini — pureksitaan ja kynsitään, hypitään ja juostaan — kaikki leikkiä tietysti. Jokaisen täytyy nauraa.
Mirrin onnistuu päästä hakkuupölkylle, ja siellä siinä vasta on mestaria. Pyörähtelee ja kiepsahtelee, eikä tahdo tietää, miten olla, kun emo siinä ympärillä päätään kallistellen astelee.
Illan tultua paneutuu Mirri nukkumaan takkakivelle sukkain päälle. Ja kun Littu aamulla nousee kahvia keittämään, on Mirri heti kynsin hampain hänen säärissään kiinni. Littu hypähtelee ja huudahtelee, mutta Mirri vain nauraa, vaikka onkin totinen olevinaan.
Sellainen se oli Mirri, aina valmis leikkiin vaikka kenenkä kanssa. Lattian rakojakin se käytti leikkitovereina, paperiliuskoja ja jos mitäkin — ja jos ei mitään toveria saanut, piti ilon itsestään. Huvikseen sitä katseli niinkuin auringon pilkistystä synkkinä talvipäivinä.
Elämä ei ole pelkkää leikkiä — sen sai Mirrikin pian kokea.
Naiset pesivät tuvan lattian tulossa olevaksi jouluksi, ja siitä se alkoi Mirrin korpivaellus. Sillä kuten jokainen tietää — miehet varsinkin — ovat naiset lattianpesun jälkeen tavattoman pöyhkeitä ja siisteyden haluisia — pitäisivät kyllä miehet kokonaan ulkona, kun vain tulisivat toimeen muuten.