— Mitä varten aina ajetaan tuvasta pois? Minkätähden ei saa olla niinkuin ennenkin — miksi tällä tavalla vainotaan? Miksi ei saa mennä sängyn alle, kun kumminkin sinne pitää mennä?
Mirri kimmurteli — vilu värisytti. Ei uskaltanut mennä tupaan. Mirri koetti keksiä syytä minkätähden näin rääkätään, mutta ei löytänyt. Taas rupesi Mirrin silmissä kiiltämään, taas Mirri itki. Eihän se raukka ymmärtänyt, vaikka Littu sanoi monta kertaa, että: "Vaikka porraspäähän — kun vain pihalle."
Sinä päivänä sai Litun lankakerä olla rauhassa. Miska sai itse pyyhkiä nenänsä, Jussi oli kuin orpo kurki eikä ketään juuri naurattanut. Sillä Mirri ei leikkinyt. Pihalta tultuaan istui aina hetken takkakivellä ja pyyhiskeli suupieliään, arkana vilkuillen ympärilleen. Sitten yritti pujahtaa sängyn alle, mutta Littu näki ja oli heti niskassa.
Seuraava päivä oli Mirrille kamala. Heti ylösnoustuaan pisti Littu sen pihalle ja piti siellä hyvän aikaa. Mutta Mirri oli parantumaton, yhä vain yritti asioilleen pujahtaa tuvassa vanhaan tuttuun tapaan.
Äiti ja Littu olivat menneet navettaan, isä ja Miska olivat menneet metsään ja Jussi oli yksin tuvassa. Hän oli jätetty kotiin puita sahaamaan, ja nyt annettiin kova määräys vahtia Mirriä niin kauvan kun äiti ja Littu ovat navetassa. Jussi oli uskollinen. Useamman kerran hän jo viskasi Mirrin ulos oikein vihantiestä, mutta Mirri ei vain ottanut parantuakseen.
Kerran Mirri taas tuli tupaan ja alkoi heti kynsillään vetää mattoa läjään muurin sivulla aikoen asettua siihen. Jussin sisu kuohahti. Kovakouraisesti hän tarttui Mirriä kurkusta, puristi siitä ja vei ulos. Mirri korisi ja valitti. Jussi painoi toisella kädellä sen suun kiinni. Silloin Mirri kynsäsi joka käpälällään ja sylkäisi, ja Jussi heitti sen jäätyneeseen pihaan. Oli pimeä, mutta Jussi oli näkevinään, mitenkä Mirri pujahti aitan alle.
Vapisten meni Jussi tupaan.
— Ei se sieltä nyt hetkeen tule, ja kunpa olisikin niin kauvan, että sinne kuolisi, — ajatteli hän.
Tuvan ovea avatessaan huomasi Jussi, mitenkä jokin suhahti ohitse, ja kun hän sai oven kiinni, istui Mirri jo takkakivellä ja hätäisenä nuoleskeli itseään.
Jussi seisahti kuin aaveen nähdessään.