Mirri oli kurjan näköinen, märkä ja takkuinen, silmissä kauhun ilme.
Levottomasti se liikahteli ja oli surkeasti tyrmistyneen näköinen.
Jussi katsoi ja katsoi, eikä voinut irroittaa silmiään Mirristä. Oli niin kummallista — niinkuin olisi ollut puupala sydämen tilalle pistettynä ja se nyt alkaisi sulaa.
Yht'äkkiä Mirri hypähti takassa palavaa tulta kohti. Jussi äyksähti kuin henkitoreissaan ja ehti paraiksi saada Mirriin kiinni. Kolme kertaa se teki samanlaisen yrityksen, elottomasti tuijottaen.
Jussin silmät kävivät kauhusta pyöreiksi.
— Se aikoo epätoivoissaan tehdä itsemurhan. — Jussin kädet tärisivät.
Kun ei Mirri päässyt tuleen, hyppäsi se lattialle ja asettui matolle. Jussi aikoi ottaa kiinni, mutta Mirri köyristi selkänsä ja sylkäisi. Jussi peräytyi, eikä uskaltanut tarttua raivostumiseen saakka kiusaantuneeseen eläimeen. Mutta ei Mirrikään saanut asiaansa toimitetuksi, Jussi kun aina häiritsi. Silloin läksi se sängyn alle, eikä Jussi ehtinyt muuta kuin häntään kiinni tarttua juuri kun Mirri oli pääsemässä. Mirri taas sylkäisi eikä Jussi uskaltanutkaan pitää kiinni, vaan sieppasi saappaan sängyn vierestä ja sutkasi sillä Mirriä, niin että se poukahti seinää vasten. Mirri parkaisi ja läksi toisen sängyn alle juoksemaan. Jussi perään, mutta ennenkuin Jussi ehti paikalle, oli Mirri jo tehtävänsä tehnyt.
Nyt Jussi raivostui.
— Sinä — —!
Jussi ihan kihisi, kun haki puuloukosta tukevan halon ja alkoi etsiä
Mirriä.
— Nyt minä sinut —!