Jussi kulki halko lyöntiasennossa kautta tuvan moneen kertaan, mutta
Mirriä ei löytynyt.
— Helvettiinkö se nyt joutui?
Ja Jussi kiertelee ja kiertelee valmiina lyömään, mutta Mirriä ei vain löydy, ja Jussi jo alkaa kummastella, mihin se joutui.
Vähän tyynnyttyään älysi hän vihdoin ottaa lampun käteensä ja katsoa ruokakaapin taakse. Ja siellä makasi Mirri seinän ja kaapin välissä, kapeassa aukossa niin kaukana, ettei Jussi voinut saada sitä millään tavalla käsiinsä. Jussin nähdessään se koetti kyyristyä vieläkin pienemmäksi ja loi Jussiin sydäntä särkevän, armoa rukoilevan katseen.
Jussi pani lampun pöydälle, vei halon loukkoon, kohensi tulta padan alla ja alkoi levottomana kävellä edestakaisin lattialla. Eikä hän voinut olla taas siirtämättä lamppua, niin että se valaisi kaapin taustaa, jossa Mirri makasi.
Mirrin pää oli painunut lattiaa vasten, mutta kun valo laskeutui sinne, kohotti se raukeasti päätään.
— Eikö vieläkään saa olla rauhassa — edes täällä? — se näytti kysyvän ja kyyristyi yhä pienemmäksi.
Jussi pani lampun pöydälle ja alkoi kävellä edestakaisin.
Vähän ajan päästä hän taas otti lampun ja katsoi Mirriä. — Mirri nukkui pää lattiaan painuneena — korvat vain hieman liikahtivat, kun lamppu valaisi.
— Nyt se raukka nukkuu. — Kunpa sinne kuolisi, ettei enää tarvitsisi kärsiä. —