Kun hän siitä heräsi, olivat hänen aivonsa ankarassa pinnistyksessä. Hänen piti muistella jotain asiaa, ja se oli aina tulemaisillaan hänen mieleensä.
Vihdoin se tulikin. Hän muisti ne vuodet, jolloin hän illoin ja pyhäisin lueskeli romaaneja, runoja ja kertomuksia.
Ne muistuivat hyviltä ne vuodet. Ei mitään raatelevia ristiriitoja. Jos joskus jotain karvasta sattuikin, niin se unhottui pian, kun vain pääsi hyvän kirjan pariin.
Oli kuin olisi jotain alkanut hänessä herätä, ja oli kuin se herääjä olisi vaatinut jotain. Ruumiillista nälkää muistuttava henkinen tyhjyyden tunne alkoi vallata mieltä. Ja jonkinlaisena uutuutena hänelle selvisi, että hän ei ollut sen luentokurssitalven jälkeen lukenut juuri mitään muuta kun maatalouskirjallisuutta. Nytkin oli hänellä pari sellaista kirjaa lainassa. Ja hän luki niitä jo toiseen kertaan. Hän oli saanut itselleen sen uskon, että kaikki muu on joutavaa ja tämä yksin on tarpeellista.
Mutta nyt se, mikä hänessä heräsi, ei luvannutkaan tyytyä näin kuivaan ruokaan. Yhä voimakkaammin se tuntui vaativan jotain mehukkaampaa ja maukkaampaa. Se aivan kuin uhkasi kuolla, ellei sitä saa.
Sen kuolema tuntui kuitenkin aivan yhtä katkeralta kuin jos Anni olisi kuollut.
Ja Lauri lupasi tyydyttää sen vaatimukset.
Hän oli kääntynyt lattialle päin ja katsoi kuuta, joka paistoi suoraan hänen sänkyynsä. Oli niin ihmeellistä — —.
Aivan kuin hellästi rakastava isä olisi sieltä katsellut lemmikkipoikaansa, josta hän toivoo paljon, ja jota hän tahtoo tukea elämäntaisteluissa.
Hän katsoi ja katsoi, ja vihdoin alkoi tuntua siltä kuin hän. olisi uppoamassa jonnekin, jossa hellät ja rakastavat kädet hänet vastaanottavat.