* * * * *
Aamulla toisten vielä nukkuessa, juuri kun auringon ruso alkoi näkyä, hän kirjoitti päiväkirjaansa:
"Olen elänyt raskaan ristiriitain viikon. Sieluani on revitty ja raadeltu. Se on ollut kuin kahteen villiin hevoseen sidottuna, jotka kumpikin ovat kiskoneet eri suuntiin.
"Viime yönä raatelu vasta alkoi helpottaa. Oli niin hurmaava, hillitty elokuun kuutamo. Makasin. Kuu paistoi suoraan sänkyyni. Katsoin sitä. Ja minusta tuntui kuin hellästi rakastava ja lastensa kohtaloita osanotolla seuraava isä sieltä katselisi lemmikkipoikaansa, josta hän toivoo paljon.
"Sydämeni täytti onni vallan huumaava. Sydämeni oli kukkuroilleen täysi. Ja kuitenkin sieltä puuttui jotain. Kuta täydempi sydämeni on, sitä syvemmin minä kaipaan. Kaipaan häntä. Häntä, jolle voisin kaikkeni kertoa, avata pakahtuvan sydämeni, enkä tarvitsisi pelätä, että hän nauraa — —
"Ja kuitenkaan minä en saa häntä nyt vielä omistaa. Minussa on joku ääni, joka sanoo etten saa, että minusta täytyy ensin tulla oikea mies. Ja minä tottelen tätä ääntä. Minä koetan ensin kasvattaa itsestäni miehen. Ja kun sen olen tehnyt, niin sitten — —!
"Siihen mennessä koetan löytää tukea ja lohtua muualta. Mistä? Sekin minulle viime yönä selvisi."
XI.
Lauri alkoi jälleen lukea muutakin kuin ammattikirjallisuutta. Hän ahmi romaaneja, kertomuksia ja runoja, kirjan toisensa perään niinkuin nälkäinen syö. Hän tunsi sekä kylläisen tyydytystä että pitkällisestä sairaudesta toipuneen yhä uusiutuvaa nälkää.
Se mikä hänessä silloin teki kuolemaa virkosi jälleen.