— Ei. En minä kuulu juhlatoimikuntaan.
Lauri hypähti pyörän satulaan ja läksi ajamaan kotiin. Miska meni tupaan.
* * * * *
Nuorisoseuran kesäjuhla oli järjestetty Reijolan vainionlatvassa olevaan Putkon mäkeen. Tie maantieltä sinne oli lyhyiden paalujen päähän lyödyillä riu'uilla erotettu kesantopellon reunasta. Tien toisena rajana oli oja ja ojan toisella puolella alkoi Reijolan ruisvainio. Tien maantien-puoleiseen päähän oli pystytetty kummallekin puolelle pitkä salko, ja molempain salkojen päässä liehui sinivalkea lippu. Mäelle johtavan portin pielinä oli samallaiset lipputangot ja liput sekä päällä tangosta toiseen ulottuva leveä nauha, johon oli suurilla kirjaimilla piirretty: TERVE TULOA.
Juhlakenttä oli hauska ja tunnelmia herättävä. Siinä oli aikoinaan ollut ihmisasunto. Ruohoa kasvavat syvänteet ja pengermät, joista peruskiviä pisti näkyviin, olivat siitä todisteena. Tiheää kuusikkoa kasvavain mäkinystyjen välit olivat olleet peltona. Nyt ne kasvoivat ruohoa, ja kuusikko kasvoi ympärillä niinkuin seinä, muodostaen hauskoja lokeroita ja aukeamia, portteja ja majoja.
Suurin aukeama, josta oli vapaa näköala viljaa kasvaville vainioille ja lähimäisiin kyliin, oli muodostettu varsinaiseksi juhlakentäksi. Ympärillä olevaan vihreään kuusiseinään oli aseteltu lippuja hauskaan järjestykseen. Varsinainen juhlalippu hulmusi suuren kuusen latvassa. Kuusen juurella oli iso laakea kivi. Se oli lehvillä ja kuusenoksilla somistettu puhujalavaksi, ja sen vieressä oleva pieni kuusimaja sai olla soittolavana. Juhlakentän perältä tultiin urheilukilpailuja varten varatulle kentälle, jossa korkeushyppytelineet, ponnistuslauta pituushyppyä varten ja muut urheiluvälineet olivat valmiina. Juhlakentän sivulla oli kapea aukko, jossa kaksi tuuheaa kuusta seisoi portinpielinä ja katoksena. Siitä tultiin ravintolaan, jonka tytöt olivat itse somistaneet.
Kaikkialla ihmistyö sievästi täydensi luonnon työtä. Ihastuneita huudahduksia kuului joka taholla herättäen tyytyväisyyden hymyn juhlatoimikunnan jäsenten kasvoille.
Aurinko paistoi kauniisti, heikko etelätuuli hiljalleen huojutteli kuusien latvoja ja liehutteli lippuja. Juhlatunnelma yleisön ydinjoukossa virisi.
Soittokunta kutsuttiin kokoon. Pojat tulivat mikä ravintolasta, mikä urheilukentältä ja mikä mistäkin ja tavallista juhlallisempina virittelivät torviaan. Vihdoin olivat kaikki valmiina, johtaja antoi merkin ja "Jumala ompi linnamme" alkoi vyöryä kuusimajasta, levittäytyä metsään ja tuulen kantamana kauas vainioille ja kyliin.
Sävelten vaijettua ei kuulunut muuta kuin tuulen hiljainen humina luonnon kanteleen antamana loppusäveleenä.