Lauri vei Lissun paikalleen ja meni itsekin istumaan vastaisella puolella olevalle vapaalle sijalle.
Oli kuin olisi potkaistu sydänalaan ja sitten pistetty pihalle.
Soittokunta lopetti sen kappaleen. Salissa heräsi puheen sorina. Laurikin havahtui, kohotti päätään kuin unesta heräävä ja tylsästi katseli yli salin. Kun soittokunta jälleen alotti uuden kappaleen, riuhtasi hän itsensä irti, hyökkäsi ensimäisenä lattialle ja tanssi kuin villi. Niin meni tanssi toisensa perään, kunnes hän yht'äkkiä keskeytti, heitti tyttönsä sinne päin, josta oli hänet ottanutkin ja juoksujalassa kiiruhti ulos. Sieppasi eteisen naulalta lakkinsa, piha-aidan viereltä pyöränsä, hyppäsi satulaan ja pani pyörän lentämään.
Kotitien haaraan tultuaan hän viskasi pyörän ruispeltoon ja läksi riihen sivutse pellonpiennarta pitkin jokea kohti juoksemaan — —
Joki virtaili yön hiljaisuuden verhoamain rantainsa välissä tyynenä,
kylmänä, kaikesta välinpitämättömänä ja mustana. Ylempää kuului
Kärppäkosken kumea kohina. Lauri säpsähti ja pysähtyi rannalle.
Tuollaisena ei hän muistanut jokea koskaan nähneensä —
Kuta kauemmin hän tuijotti joen mustaan kalvoon, sitä kylmemmältä se tuntui. Se aivan kuin selkänsä käänsi hänelle.
Sekin — —
Lauri lysähtyi rannalle istumaan. Pää painui käsien varaan.
* * * * *
Kalat polskuttelivat joen pinnalla survovia kärpäsiä ja yöperhosia tavoitellen. Auringon nousu alkoi rusottaa. Rantasipi lenteli pitkin rantoja alakuloisesti piipittäen. Leivo kohosi livertäen pellosta pilviin. Västäräkki tuli lentää vaaputtaen. Pysähtyi rantakivelle ja pyrstöään viipottaen viserteli.