— Missä sinä nyt olet ollut? kysyi ihailun ja ihmettelyn väri äänessään.
— Missäkö ollut?
— Niin — — kenellä?
Lauri kohotti päätään kesken juontiaan ja ihmeissään katsoi äitiin. Vihdoin hän älysi mitä äiti tarkottaa ja häneltä pääsi ajatukseton äännähdys. Sanaa sanomatta hän nousi ja meni pois tuvasta.
Porstuassa tuli Niilo vastaan jo arkipuvussa. Veljekset vain altakulmain vilkasivat toisiinsa.
— Äiti luuli että nyt minäkin olen ollut — — Ja vielä molemmat pojat — he he.
Ontosti nauraen alkoi Lauri etsiä arkivaatteitaan vinniltä.
XIII.
Laurista tuntui kuin olisi elämä hänen puolestaan nyt tällä kertaa loppunut tähän. Sielu oli reväisty pois ja jälelle jäänyt tyhjä kuori — matojenruoka.
Mitä varten — mitä varten elää? Elää — —! Eihän hän enää elä — — Hän vain on olemassa — Raataa, syö, juo, nukkuu — ja sydän vuotaa verta. —