— Ruokaa!
Söi hotkeltamalla ja nenäänsä nuhistaen. Sitten läksi kylälle. Se oli
Niilon jokapäiväinen tapa, mutta sittenkin Lauri ällistyi.
Että Niilo nytkin voi noin vain olla huoleton, vaikkei hänelle,
Laurille, tullutkaan kirjettä — —!
Sanomalehdessäkään ei ollut mitään. Eikä mitään muutakaan tapahtunut — ja jännitys laukesi.
Ja Lauri ymmärsi ettei mitään sellaista voikaan tapahtua — hänelle. Eihän hän ole mitään yrittänytkään! Eihän hänen hätäänsä kukaan tunne! Ja onnenpotkaukset — ne eivät kuulu hänelle.
Hän tunsi valjua kyllästymistä kaikkeen ja halusi päästä nukkumaan — nukkumaan ja unhotusta saamaan! Hän oli niin perin väsynyt — ruumiillisestikin, mutta vielä enempi henkisesti.
* * * * *
Illalla ennen maata menoaan hän luki sanomalehden oikein valmiiksi. Olihan siinä yhtä ja toista. Maamiesseura ja nuorisoseura näkyvät yhteisesti toimeenpanevan kolmipäiväiset maataloudelliset luentokurssit heti ensimäisinä arkipäivinä tapaninpäivän jälkeen —. Hän haukotteli, taitteli lehden, pani sen pöydälle, sammutti lampun, riisuutui ja meni nukkumaan.
III.
Vaikka Lauri luentokurssi-ilmoitusta lukiessaan haukottelikin, tarttui ilmoitus kuitenkin hänen mieleensä. Ja kun kurssit vihdoin tulivat, oli hän innokkaimpia kuuntelijoita. Ei ainoatakaan esitelmää hän laskenut ohi menemään. Usein itseäänkin ikäänkuin hävetti, kun joskus aivan yksinkin istui isäntäin ja emäntäin kanssa salissa kuuntelemassa, samaan aikaan kun toiset nuoret ravintolahuoneessa rähisivät ja sukkeluuksia laskettelivat, aina sitä suuremmalla joukolla, kuta myöhemmälle ilta kului. Mutta ennemmin hän kärsi sen häpeän kuin oli ainoaltakaan luennolta pois.