Toisena päivänä hän haastoi isääkin mukaan lähtemään, mutta isä vain naurahti ylenkatseellisesti, teki syvästi halveksivan pään liikkeen ja murahti:
— Tuollaisiin — —!
Joutavaa se oli Laurinkin siellä kulku isän mielestä. Oppisikin siellä edes jotain sellaista että saisi jonkinlaisen viran itselleen! Mutta kun tuollaista turhanaikaista! Niinkuin ei tässä nyt maata taitaisi ilmankin rääppiä! Ja niinkuin nuo herrat siellä jotakin maan asumisesta ymmärtäisi! Phyh! Mutta ne pitää vain tähän aikaan olla herrat joka paikassa ja kaikki pitää käydä kirjain mukaan! Muuten ei ole mikään mitään! Ja sitten ollaan niin sivistyneitä että hoh helvetti! — Toisi ne sieltä tänne tunkiolle mun kanssani havuja hakkaamaan, niin kyllä mä opettaisin niille kuinka maata asutaan! Työtä siinä pitää tehdä eikä vain lukea ja saarnata!
Ei hän kuitenkaan tahtonut Lauria estää siellä kulkemasta. Kun ei kerran ole parempaa mieltä, niin menköön! Oleilemalla ja kyläilemällä ne joulunpyhäin välipäivät muutenkin kuluvat.
Laurille oli luentokursseilla käynti kuitenkin jotain muuta kuin turhaa joutoaikain kulutusta. Siellä avautui hänelle uusi ennen tuntematon maailma ja hänen elämänuskonsa heräsi. Nyt hänkin löysi elämäntehtävän itselleen.
Hän rupeaa kasvattamaan itsestään maanviljelijää! Sellaista uudenaikaista ammattitaitoista maanviljelijää. Isä oli joulunpyhiksi antanut hänelle viisimarkkasen. Kun sitä oli vielä säästössä, tilasi hän itselleen Pellervon, joita muuan esitelmänpitäjä tarjosi.
Toinen esitelmänpitäjä kehotti nuoria tyttöjä menemään karjakkokouluihin ja nuoria miehiä maamieskouluihin. Sinnekin päätti Lauri mennä, jos vain isä suostuu siihen. Mutta vaikka ei isä siihen suostuisikaan, niin voihan sitä kirjallisuudenkin avulla kotona itseään kasvattaa, niinkuin esitelmänpitäjäkin sanoi. Ja sitä hän rupeaa tekemään. Jättää kaiken muun lukemisen ja muut haihattelut ja haaveilut ja alkaa lukea vain maatalouskirjoja.
Jo ensimäisen, maataloutemme nykyistä asemaa ja sen kehittymismahdollisuuksia käsittelevän luennon aikana tämä ajatus putkahti taimelle. Ja kuta useampi esitelmä oli kuultu, sitä varmemmaksi ja voimakkaammaksi se kasvoi. Kukkeimmilleen se kehkeentyi viimeisen kurssipäivän iltana toimeenpannussa illanvietossa.
Soitettiin, laulettiin, pidettiin puheita ja lausuttiin runoja. Alaiskylän kansakoulunopettaja piti hehkuvahenkisen puheen aatteellisen sivistyksen ja taloudellisen edistyksen keskinäisistä suhteista. Puheensa hän lopetti tähän tapaan:
— Me olemme näihin saakka puhuneet vain sivistyksestä ja aatteista, innostuneet aatteille ja eläneet aatteille. Me olemme vain elämän sunnuntaipuolta yrittäneet parantaa. Minä en tahdo sanoa että se olisi ollut väärin. Päinvastoin. Mutta sitä tehdessämme me olemme unhottaneet yhden tärkeän asian. Me olemme unhottaneet elämän arkipuolen, elämän taloudellisen puolen. Ja niin olemme joutuneet jonnekin josta emme oikein itsekään ymmärrä mitä se on. Olemme vain avuttomia kuin hyllyvällä suolla rämpivä kulkija. Emme pääse eteenpäin niinkuin pitäisi päästä.