"Olen kuin muumio jolta elämän toimivat elimet ovat pois riistetyt." —
Sunnuntaina oli iltama. Lauri meni sinne. Itsekään ei hän ymmärtänyt mitä varten menee. Meni vain kun oli aina ennenkin niissä ollut. Ja oli hänellä joitakin toiveitakin.
Niinilän Annia ei ollut iltamassa. Eikä opettajaa. Laurin mielestä ei siellä ollut mitään muutakaan. Hän läksi kesken ohjelmaa kotiin.
Pirullinen ajatus iski hänen päähänsä. Hän tulee markkinoilta. Siellä ne nyt tanssivat ja ajelevat toinen toisellaan ja tekevät kauppoja. Tytöt koettavat olla mahdollisimman makeita ja maireita — että vain saisi myödyksi, pojat potria ja pontevia. Ja sitten hymyillään, pannaan pää kallelleen, kuiskaillaan ja katse on niin hiutuvan haikea — —
— Tphyi saakeli!
— Ne jotka eivät saa kauppaa, ovat hukkaan itseään vaivanneet. Niin kuin minäkin. Niinilän Anni on saanut — on jo — —
Joku pirullinen virnisteli siellä sielun pohjukoissa.
Sänkyyn päästyään hän makasi kasvot tyynyä vasten ja melkein itki.
Niin orvoksi ja yksinäiseksi hän itsensä tunsi.
Kului useampia päiviä ilman että hänen sinne tänne risteilevät tunteensa ja mielialansa jaksoivat selviksi ajatuksiksi kehittyä. Vihdoin eräänä iltana, yksin kesäkamarissaan istuessaan, hän taas kirjoitti:
"Viime päivinä on hyvin usein mieleeni muistunut n.s. 'kukko' leikki, josta lapsena hyvin paljon pidin. Siihen tarvittiin tiheäoksainen paksun vitsaksen vahvuinen koivun vesa, joka oksittiin niin että jäi noin tuuman mittaiset tyngät. Se oli 'kukko'. Sopivasta risusta katkaistiin 'koukku' noin 2-3 tuumaa pitkä, puolen tuuman pituinen haka päässä. Jokaisella leikkiin osaaottavalla oli tällainen 'koukku'. Vielä halkaistiin 'kluurut', pienet parin tuuman mittaiset puolikkaat. 'Kukko' pystytettiin maahan tai lattian rakoon, 'koukut' asetettiin sen juurelle ja vuorottain sitten hierottiin 'kluuruja' kämmenien välissä ja heitettiin ne maahan. Se, jonka heitolla 'kluurut' menivät molemmat selälleen, sai nostaa koukkunsa niin monennelle oksalle kuin edeltäpäin oli sovittu ja 'kluuruissa' olevat merkit osoittivat. Jos toinen 'kluuru' meni selälleen mutta toinen silmälleen, ei päässyt niin ylös kuin edellinen. Jos molemmat kluurut menivät silmälleen, ei saanut 'koukkua' nostaa minnekään, ja toisinaan oli niinkin, että jos oli jo noussut, piti jälleen tulla alas ja alkaa uudestaan. Tällä tavalla jatkui leikki, ja se oli voittaja, jonka koukku ensimäisenä ehti ylimmälle oksalle — kukon selkään.