Äsken sinne tupaan tuodussa sanomalehdessä oli Niinilän Annin ja
Pieliskylän opettajan kihlausilmoitus.
XIV.
Vaikka Lauri koettikin mitä huolellisimmin salata mielialaansa, ei hänen mielenmasennuksensa kuitenkaan jäänyt isältäkään huomaamatta. Usein loi hän pitkän, kysyvän ja samalla hiukan avuttoman katseen Lauriin. Hän oli jo tottunut luottamaan ja turvaamaan Lauriin, ja töitä järjestäessään hän hyvin usein noudatti Laurin ehdotuksia, sillä ne eivät olleet mitään noloja. Päinvastoin sangen viisaita hyvin usein.
Nyt ei häneltä saanut mitään tällaista. Meni vain kun käskettiin ja teki työnsä — hyvin kylläkin, mutta — —
Isästä alkoi tuntua jollain tapaa turvattomalta. Koko talon pito oli jälleen laskettu kokonaan hänen hartioilleen. Se tuntui nyt vielä entistäänkin raskaammalta, kun ei voinut vapautua siitä luulosta että Lauri tahallaan on vetäytynyt syrjään ja sieltä nyt arvostellen seuraa hänen toimiaan.
Mikähän sille pojalle on tullut? Olisinkohan minä jollain tavalla — —?
Pitkä kysyvä katse suuntautui Lauriin. Tämä näytti väsyneeltä ja kyllästyneeltä. Isä huokasi.
Onhan sitä tullut paljonkin tehtyä hänen mieltään vasten — Hyvinkin paljon — Olisikohan se niistä nyt ottanut noin itseensä?
Jälleen täytyi hänen katsoa Lauriin.
Mutta mahdotonhan tässä on kaikkien uusien konstien perässä ruveta juoksemaan. Pian sitä silloin olisi mäntä katolla. Vaikka ei ne kyllä hulluudeksikaan taitaisi kaikki olla. — Niinpä sieltä Hakavainiostakin tuli rukiita että ainakin kolmatta osaa enempi kuin ennen hyvinäkään vuosina. Ja heiniä sieltä nousi niin paljon, ettei hän muista koskaan niin paljoa heiniä maasta saaneensa. Mutta — — Ja tuskin ne Takanevan metsittyneet kedotkaan olisivat ilman Lauria tulleet raivatuiksi. Vaikka ei hän itse siellä kulkenutkaan, mutta tuskin sinne olisi muiltakaan tullut mentyä jos ei hän olisi niin jyrkästi pannut vastaan riihirankain hakkuuta silloin. Takaneva oli nyt kylvettynä rukiiksi, ja oli hän ajatellut ostaa sinne pari säkkiä luujauhoja, kun niitä kehutaan niin erinomaisiksi takamaille. Mutta kun ei Laurikaan niistä mitään enää puhunut, jäivät ne ostamatta.