— Taitavat pian mennä kihloille. Niilo jo äsken isältään rahaa kyseli, sanoi äiti taas.
— Menkööt! kivahti Lauri, pisti lusikkansa pöytälaatikkoon ja nousi pöydästä. - - Mitä se minuun kuuluu, — vaikka jo tulisivat kihloilta!
Äiti pysäytti luudan ja katsoi terävästi Lauriin.
— Kah — —! Kun oikein suuttuu — —! Vanhapoika — — sanoi ja rupesi jälleen lakaisemaan.
Lauri meni vinnille, etsi kansakoulutodistuksensa ja jäljensi sen. Sitten ryhtyi kirjoittamaan hakemusta seminaariin. Viiteen kuuteen kertaan kirjoitettuaan vihdoin sai sen sellaiseksi, että sen pitäisi kelvata.
XVI.
Seuraavana iltana Lauri meni hakemaan papinkirjaa kirkkoherran virastosta. Kirkkoherran virkaa hoiti nuori apulaispappi. Hän ei ollut kotona. Rouva sanoi hänen menneen noin kilometrin päässä olevaa heinäviljelystään tarkastelemaan. Arveli hänen pian tulevan ja käski tulla miehensä työhuoneeseen odottamaan.
Heti Laurin perässä tuli maisteri Valonen ja kysyi kirkkoherran apulaista. Hänelle annettiin samat tiedot kuin Laurillekin ja pyydettiin odottamaan. Rouva haki pitsivirkkauksensa toisesta huoneesta ja istuutui seuraa pitämään.
Lauri oli hiukan hämillään kun näin sattui herrain joukkoon. Salavihkaa hän vain silmäili maisteria ja muisteli jo joskus ennenkin olleensa samassa huoneessa hänen kanssaan.
— Pastori mahtaa olla ihastunut maanviljelykseen, kun vielä näin myöhään on viljelysmaillaan, sanoi maisteri.