Kumman näistä valitsisi — —?
Siihen töksähti ajatus kuin läpipääsemättömään kallioon.
Ja siihen se töksähti aina. Sen läpäiseminen oli aivan mahdotonta.
Aina kun sitä yritti tupertui ajatus ja toinnuttuaan luisui sivuun.
Hän ajatteli paljon näinä päivinä. Ajatteli ja joka ilta kirjoitti päiväkirjaansa.
Eräänä iltana hän kirjoitti:
"Melkein olen siinä uskossa, että ihmisen, joka koko sydämellään jaksaa innostua talonpoikaismaanviljelykseen, täytyy olla joko erinomaisesti jalomielinen tai sitten tyhmä. Niin jalomielinen että jaksaa kärsiä sen, kun pitää luopua niin paljosta sellaisesta mikä muilla on joka päivä saatavissa, niin jalomielinen, että voi uhrautua muiden hyväksi, tai sitten niin tyhmä, ettei tällaista uhrautumispakkoa näekään.
"Minä en ole kumpaakaan. En ole jalomielinen enkä vallan tyhmäkään.
Enkä siis jaksa tähän elämään innostua koko sydämelläni.
"Muuten minusta tuntuu, ettei ole vallan väärä se käsitys, jonka mukaan maan yksityisomistus on siveellisesti ja oikeudellisesti väärä ja taloudellisesti epäedullinen, sekä koko kansallistaloudelle yleensä että talonpoikaisluokalle erittäin. Minä en saa itselleni selvitetyksi millä syyllä toinen ihminen on paremmin oikeutettu maata omistamaan kuin toinen ihminen. Maata makaa suuret alueet viljelemättä, ja työvoimaa kuluu äärettömän paljon tuottamatta mitään hyötyä. Sellaistakin työvoimaa, joka aivan varmaan ryhtyisi tarmolla maahan käsiksi, kun vain voisi sen tehdä yksityisomistajalta lupaa kysymättä. Talonpoika saa koko ikänsä raataa ja ahertaa saadakseen talonostossa syntyneet velkansa suoritetuksi. Ja kun hän ne saa suoritetuksi, on hän jo vanha ja jättää talonsa pojalleen, jolle alkaa sama taistelu. Niin jatkuu taistelu sukupolvesta sukupolveen, taistelu, jota ei olisi, jos maa olisi yhteiskunnan ja maanviljelijät yhteiskunnan vuokramiehiä."
Seuraavana iltana hän kirjoitti:
"Liekö se kehitysopin mukaista täydellisentymistä vai mitä, mutta kehityksen yleinen kulku talonpoikaiselämässä näyttää olevan tällainen: