Porstuassa tuli Marttusen Leena vaaria vastaan. Toi viimeisiä neulomuksiaan.
— Hohhooi, huokasi Leena kun sai kantamuksensa penkille.
— Hohooi hohooi, huokasi uudelleen. — Ei suinkaan täällä vielä tiedetäkään, että Niinilän vävy se Pieliskylän opettaja on kuollut.
— Kuollut! Koska?
— Tänä aamuna.
— Sus siunatkoon! Millä tavalla?
— Pyssyllä. Oli pyssynsä kanssa välästänyt, jotta huomenna tästä nyt mennään sorsia ampumaan, ja kuinka lie nolotellut kun pyssy oli lauennut ja suoraan sydämeen oli mennyt.
— Jumala siunatkoon!
— Hjoo joo. Sellaista se on. Ei sitä yhtään tiedä kuinka ja koska täältä pois kutsutaan.
— E'i!