Seuraavat päivät kuluivat levottomassa toivon ja epäilyksen vaihtelussa. Vavisten avasi hän joka kerta sanomalehden ja etsi siitä kirjoituksiaan.
Kului pari viikkoa, eikä kumpaakaan kirjoitusta ollut lehdessä. Jo alkoi epäilyttää että pettymyskö kohtasi tässäkin — —
Vihdoin tuli "Herrat ja talonpojat". Oli pantu pääkirjoitukseksi. Lauri tunsi päätään huimaavan, kun näki kirjoituksensa painettuna. Kaiken päivää oli mieliala omituisesti levoton ja ristiriitainen. Häntä huvitti ja hävetti yht'aikaa. Hän toivoi ettei kukaan saisi tietää kuka Pontus on, mutta samalla hän myöskin toivoi että sen tietäisi jokainen. Hän oli hyvillään, kun ei tullut panneeksi nimikirjaimiaan kirjoituksen alle, mutta samalla häntä kadutti kun ei yhtäkaikki pannut nimikirjaimiaan.
Illalla kun isä ristivalkean valossa veisteli kirvesvartta, äiti kehräsi ja renki Jussi loikoi penkillä, luki Lauri sanomalehteä ääneen, kaiken aikaa miettien, lukeeko omaa kirjoitustaan vai jättääkö lukematta. Viimein hän luki senkin.
— Mutta siinäpä vasta sanottiin! ihmetteli isä. Kukahan tuon on kirjoittanut?
Laurin teki mieli sanoa kuka sen on kirjoittanut.
Isää ja äitiäkin se varmaan ilahuttaisi. Kuitenkin hän sanoi vain:
— Ei tiedä.
Ja alkoi katsella lehteä muualta.
— Oikea kirjoitus. Kuka hänet vain lie kirjoittanut, sanoi isä vielä ja alkoi lasipalasella kirvesvartta raaputtaa.