Usein he tämänkin jälkeen katsoivat toistaan silmiin. Ja Lauri näki aina Katrin silmistä, että hän on itkenyt ja tulee vieläkin itkemään. Ja Laurista tuntui että hänen itsensäkin pitäisi itkeä.
Nyt on Katrista tullut tyttö, joka siirtyy yhdeltä pojalta toiselle ja josta puhuessaan pojat aina ilkeäkurisesti vilkuilevat ja naurahtelevat.
Se viiltää Laurin sydäntä. Hän ei voi vapautua siitä uskosta että hän on tähän yksi suurin syyllinen. Häneen imeytyy usko että hän on koko ijäkseen yksinäisyyteen tuomittu.
Saadakseen unohdusta siitä johtuvalle orpouden tunteelle ja löytääkseen tyydytystä, tarttuu hän yhä lujemmin työhön ja uppoutuu yhä syvemmälle nuorisoseura-, kotiseutututkimus- ja muihin valistusharrastuksiin.
* * * * *
Tyyni talvisen sunnuntai-iltapäivän hämärä laskeutuu vainioille.
Hiipi tuvan seinustalle ja katsoo ikkunoista tupaan.
Tuvassa on Lauri yksin. Istuu ja odottelee kylillä olevaa palvelusväkeään kotiin ilta-askareille.
Hämärä alkoi soitella viihdyttävän rauhan ja kaihomielisen levottomuuden sekaisia säveliään.
Syntyi se hetki jolloin ihminen syvimmin tuntee tunnettavansa.
Jos on jollakin omantunnon tuskia, niin iltahämyn hetkinä yksin ollessaan tuskat häntä repivimmin raatelevat.