Jos hän olisi saanut Annin silloin, niin olisiko hänen henkinen puolensa päässyt kehittymään siksi kuin se nyt on? Olisiko hän silloin onnellisempi kuin nyt? Kuka sen tietää — — Hän olisi silloin onnellinen sillä tavalla, nyt hän on onnellinen tällä tavalla.
Jos hän olisi päässyt kouluun, niin hänellä epäilemättä olisi tietoja enempi kuin mitä niitä hänellä nyt on. Mutta olisiko hän silloin ihmisenä parempi ja hyödyllisempi kuin nytkään? Ja olisiko tietojen hankkiminen silloin tuottanut sitä tyydytystä minkä se nyt, muun työn ja ahdingon lomassa tehtynä on tuottanut?
Hän mietti, kyseli ja vertaili. Oli niin paljon jo hänenkin elämässään tapahtunut sellaista, joka tapahtumahetkellään tuntui ehdottomalta onnettomuudelta, mutta josta nyt jälestäpäin joutui kyselemään että: oliko se onnettomuus vai oliko se — onni?
Ehkä sittenkin on olemassa joku, jolla ihmisiin nähden on omat tarkoituksensa ja joka toteuttaa nämä tarkoituksensa ihmisten vastarinnastakin huolimatta — —. Ja eikö oikeastaan liekin ihmisen onnen pohjana se, että pääsee selville mitä tarkoitusperiä tällä jollakin hänen suhteensa on, ja itsekin alkaa pyrkiä samoja tarkoitusperiä toteuttamaan. Vastarinta kun tuottaa vain tuskaa ja tarpeetonta nöyryytystä.
Kun se joku kuitenkin joka tapauksessa ajaa tahtonsa lävitse.
XX.
Nuorisoseuratalon pihamaa ja pihalle johtava tie oli päätetty hiekoittaa. Lähin hiekan saantipaikka on Hiikolan vainiossa. Johtokunta velvoitti Laurin ottamaan selkoa, saapiko, ja millä ehdoilla, Hiikolan vainiosta ottaa hiekkaa.
Hiikolassa oli jo pari vuotta ollut isäntänä Alaniemen Miska ja emäntänä Katajiston Maiju. Eikä Lauri ollut vielä kertaakaan tullut heillä käyneeksi. Oli hän kyllä montakin kertaa ajatellut, että pitäisi sielläkin käydä, mutta käymättä se oli tähän saakka jäänyt.
Nyt hänen tuli mentäväksi.
Miska oli vielä työmaalla, kun Lauri tuli. Kylvi apilaa samana päivänä kylvettyyn, huolellisesti muokattuun ohrapeltoon samalla vainiolla josta hiekkaakin otetaan.