— Pidätkö sinä talonasumisesta?
— Mikäs siinä on muu kuin pitäminen, sanoi Miska. Ja kyllähän se nyt jo meneekin, kun on päässyt alkuun. Mutta kyllä se aluksi tuntui kamalalta. Kun aina vain piti ostaa ja ostaa milloin yhtä milloin toista. Ajattelutti jo että sitä velkaa ei saa ikinä maksuun. Mutta nyt minä jo uskon, että kyllä sen vielä maksetuksikin saa, enkä enää kovin vähillä tästä luovu. — Kuinkas sinä? Pidätkö sinä talonasumisesta?
— Kyllähän minä — —
— Sinä saitkin talon niin helpolla, että hätäkös sinun onkaan. Alkaa olla kuin herrastalo se sun talosi.
— Eihän minulle velkaa suuriakaan tullut, vaikka se siinä kartanon kunnostamisessa vähän lisääntyikin, mutta — en minä tiedä — ei siinä minun talonasumisessani tahdo olla oikein sitä sellaista lämpöä, tai miksi sen sanoisi.
— Hm, pani Miska siihen. Mennään nyt tupaan!
Tuvassa Maiju koetti rauhoitella ensimäisellä vuodellaan olevaa poikaa.
— Ota sinä nyt tämä nuorimies syliisi, sanoi hän Miskalle. Miska otti ja alkoi pojan kanssa leperrellä.
— Olisi sinullakin tällainen, niin kyllä talonasumisessasi olisi lämpöä, sanoi hän Laurille ja alkoi hypittää poikaa polvellaan.
— Taitaispa olla, naurahti Lauri.