— Niin. Valistuksen puutteessa saamme turmella itsemme huonolla ruualla ja parhaassa tapauksessa kuoliakin keskenaikaisesti. Mutta meidän kodissamme ei tule tällaista tapahtumaan. Siitä sinä pidät huolen.
— Jos voin — —. Mutta jos rupeaisinkin juoksemaan pitkin kyliä kahvin ja juorujen perässä ja vain ohimennen hotaisemalla hoitaisin kotitaloutta.
— Silloin minä piilottaisin sinulta rahakukkaron.
— Silloin minä rupeaisin hameeni helmassa ja esiliinassani kantelemaan jyviä kylälle. Mitäs silloin sanoisit?
— Piilottaisin sinulta aitan avaimenkin, niinkuin Salumäen isäntä.
Molemmat purskahtivat hilpeään nauruun, ja Lauri koppasi Annin syliinsä.
— Kun minä olen kuullut puhuttavan onnettomista kodeista ja isännistä jotka ovat ilkeitä emännilleen, on minussa aina herännyt vapisuttava halu tehdä joku tyttö onnelliseksi ja näyttää maailmalle, että talonpojan koti voi olla oikea paratiisi, vaikka ei se niin järin rikas olekaan. Olisin tahtonut perustaa sellaisen ihanteellisen talonpoikaiskodin, jossa on kirjoja, aatteita ja harrastuksia jokaisella isännästä ja emännästä paimenpoikaan saakka ja jossa isäntä johtaa pelloilla ja niityillä ja metsissä ja emäntä navetassa ja kotitaloudessa eikä kukaan ole tyrannina, jossa laulu raikuu ja nauru helisee ja riemuisa työn- ja elämänhalu sädehtii jokaisen silmistä, ja josta riittää lämpöä ja valoa ympäristöllekin, ja jossa palvelijat viihtyvät vuosikymmeniä. Ja niin edespäin. Mutta kun en ole saanut itse sellaista perustaneeksi, olen kehottanut naapureitani, joitten pojat ja tyttäret hankkivat mikä Amerikkaan, mikä seminaariin, mikä tehtaantyömieheksi ja mikä minnekin, jokainen vain jonnekin mutta kukaan ei hanki kotiin jäämistä, olen kehottanut heitä muodostamaan kotinsa tällaiseksi, antamaan nuorille rahaa, niin että he voivat silloin tällöin ostaa itselleen jonkun kirjan, antamaan heille vapauden ottaa osaa valistuspyrintöihin ja kotona kehittää taipumuksiaan, ja sallimaan heidän silloin tällöin käydä hiukkasen maailmaakin näkemässä. Mutta sellaisetkin isät, joille tämä ei olisi ollenkaan mahdotonta, tupakoida toprottavat vain, sitten sylkeä roiskauttavat niin että saa silmiään suojella ja sanovat ettei se sellainen sovi muille kuin herroille. "Ei talonpoika tarvitse mitään mullistuksia. Työtä, silakkaa ja leipää vain", sanoi Pahkatalon isäntäkin kerran, kun Jussi pyysi rahaa että saisi ostaa Rösiön "Mullistusta" kirjan — — Nyt sekin isä saa yksin syödä leipänsä ja silakkansa ja pitää kukkaronsa suun kiinni. Ja Jussi kaivaa Amerikassa hiiliä — —
— Se on huilu ajatus ettei se ja se muka sovi talonpojalle. Miksei talonpojalle sovi vaikka mikä, mikä muillekin ihmisille. Se on sitten toinen asia jos hän tahtoo niitä käyttää.
— Eikä se ole vain hullu ajatus. Se on rikoksellinen ajatus. Se on sellaista itsensä häpäisemistä, että siitä pitäisi tuomita miehelle kuusi vuorokautta vettä ja leipää, eikä se olisi paljonkaan. Siinä jo on enempi totuutta, kun sanotaan ettei ole varoja sellaiseen. Niitä todellakaan ei nykyaikana ainakaan kovin monella ole. Mutta sitä minä en usko ennenkuin olen kokenut, ettei taloa voi saada siihen kuntoon, että kannattaa muodostaa kotinsa sellaiseksi että siinä voi ihminen viihtyä. Jos se on mahdotonta, niin silloin on joku toinen saanut liikaa ja silloin täytyy ruveta muihin keinoihin — —
Lauri unhottui tuijottamaan eteensä.