Hän tarttui Lissun käsikoukkuun, ja niin lähdettiin.
Lissu hiplasi itsensä yhä likemmäksi Lauria. Ja vihdoin oli aivan hänessä kiinni. Rupatteli ja maireana naureskeli.
Lauri ei tiennyt mitä ajatella. Häntä hävetti ja tympäsi. Kun oikein suuhun tukkii! Jos vielä joku sattuisi tämän näkemään! Arkana pälyili hän ympärilleen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. — Ja toiselta puolen se tuntui somaltakin tämä tällainen. Ja kukapa tätä nyt näkee. Pimeä yö eikä ketään ole liikkeellä.
Saviston rappujen eteen päästyä Lissu yhä Laurin käsikoukussa kiikkuen kumartui ottamaan avainta porraslankun alta. Veti Laurin mukanaan rappusille ja avasi porstuan oven.
Silloin Lauri irroitti kätensä Lissun kainalosta.
— No hyvästi nyt sitte!
Hän ojensi kätensä Lissulle.
— Etkö sinä tulekaan yöksi? pääsi Lissulta hiljainen ällistynyt huudahdus.
Lauri vain itsepintaisesti tarjosi kättään, ja Lissun täytyi vastata.
Lauri kiiruhti pois.
— Lissu oli täydessä todessa — —!