— Kuka hullu sitä sellaisia palkkoja maksamaan rupeaa! yhtyi isä siihen. Ennen, kun minäkin aloin, niin sai päivämiehiäkin alle markan päivältä. Silloin sitä teetti ja silloin sitä sai aina vähän kokoonkin. Mutta nyt ei tule mitään kokoon. Saa vain tarkasti katsoa jos mielii kohdallansa pysyä.
— Mutta siellä luentokursseilla ne esitelmänpitäjät sanoivat, että kun vain oikealla tavalla osataan maata viljellä ja oikealla tavalla kaikki järjestää, ja kun oikein tarmokkaasti vain otetaan asiaan kiinni, niin maanviljelys kannattaa nyt aivan yhtä hyvin kuin ennenkin, sekaantui Lauri keskusteluun.
— Mitähän sä niitä sellaisia vedät! nuhteli isä. Työtä sitä on saanut tehdä ja saa tehdä koko ikänsä. Mitä ne sellaiset kamariherrat maan asumisesta tietävät! Ovat sen nyt vain ottaneet urakaksensa, kun ei muu kukaties enää oikein vetele.
— Mutta maanviljelys on kuitenkin kaikkein jalointa ja runollisinta työtä, ja se on se joka kaikki muut elinkeinot — — alkoi Lauri, mutta huomasi että isä ja Nummismäki jo jatkoivat äskeistä puheluaan aivan kuin ei häntä olisi ollutkaan.
Lauri hiukan loukkaantui. Nummismäkikin, nuori mies vielä, ja kehtaa tuollaisia oikottaa! Olisi tullut edes yhtenä päivänä esitelmiä kuulemaan. Mutta mitä! Tainnut penkillä vain maata nekin ajat.
Mieleen muistui se aika, kun tämä Nummismäki, silloinen Nummismäen Samppa, alkoi Maijalla kulkea — Lauri nytkäytti otsaansa "kulkea" sanalle —. Hän tapasi siihen aikaan hyvin usein aamuyöstä maata valveillaan, ja silloin hän, varsinkin pyhäöisin, kuuli porstuasta kolinaa, aivan kuin joku olisi mennyt ulos. Heti sen perästä tuli Maija tupaan ja kiipesi toiseen yläsänkyyn. Jostain syystä oli Lauri niin hiljaa kuin suinkin, ettei Maija vain kuulisi hänen olevan valveilla. Aamusin, toisten vielä maatessa, äiti sitten takan luona kuiskaili isän kanssa hyvin salamyhkäisen ja hyvämielisen näköisenä.
Vihdoin oli Maija aivan aamuun saakka kamarissa, ja kun tuli sieltä, kuiskaili ensin äidin kanssa ja sitten laittoi kahvikuppeja tarjottimelle ja vei tarjottimen sekä kahvipannun kamariin. Äiti näytti olevan entistäkin paremmalla tuulella. Naureskellen ja kylkeään hieroskellen kuiskaili Maijan kanssa, ja kun Maija meni kamariin, yritti äiti suu maireassa naurussa kurkistaa sinne.
Tätä kaikkea seurasi hän ovisängyssä maaten. Kun hän sitten ehti pukeutua ja oli menossa talliin, sattui hän porstuassa yhteen kamarista tulevan mieshenkilön kanssa. — Kamariin oli nimittäin Maijan ripille päästyä tehty porstuastakin ovi.
— Talliinko pitää? kysyi kamarista tulija.
— Talliin, vastasi Lauri hämillään.