Hän ei tuntenut kuka se oli. Mutta se oli mies. Ja siitä selvisi hänelle kaikki.
Voi, kuinka hän silloin häpesi Maijan takia! Yksin ollessaankin painoi päänsä alas, eikä ole sen jälkeen voinut Maijaa suoraan silmiin katsoa. Ja kun hän sitten päivällä sattui kuulemaan kun äiti Muikkulan emännälle hymysuin kertoi, kuinka "Nummismäen Samppa on alkanut Maijalla kulkea aivan vasite", ei hän enää tiennyt mitä pitäisi ajatella. Kiiruhti vain ulos ja purskahti nauramaan.
Saman päivän iltana oli koululla esitelmätilaisuus ja siellä esitelmänpitäjä puhui siveellisyysasiasta, tuomiten yökosinnan häpeällisimmäksi, inhottavimmaksi ja turmiollisimmaksi tavaksi nuorisomme keskuudessa. Ja sanoi, ettei osaa keksiä kyllin rumaa nimeä jolla sen harjoittajia kutsuisi. Maijakin oli siellä ja Samppa myös. Ja aamulla Maija taas tuli kamarista puoliksi pukeutuneena ja vei Sampalle kahvia.
Hänen mielestään oli Maija auttamattomasti kadotettu.
Ja silloin hän itsekseen päätti, ettei ikinä rupea tällaista harjoittamaan. — — Enkä rupeakkaan!
Hän löi nyrkillään reiteensä ja havahtui. Toiset olivat kuitenkin niin omiin juttuihinsa vaipuneina, etteivät he mitään huomanneet.
— Kun täällä on savua! sanoi Lauri ja ruumistaan oikoen nousi seisaalleen.
— Avaa hiukan peltiä, käski isä.
Lauri avasi pellin ja meni tupaan.
Tuvassa äiti keitti ryynipuuroa ja Maija istui takan luona lapsi sylissään.