Tämän kirjeen vien asemalle mennessäni iltamaan.
Lämpimät terveiset ja onnellista vuoden jatkoa!
Lauri L—ta.
Lauri piti kirjettä onnistuneena kaikin puolin. Valitsi siroimman kirjekuoren, veti siihen peukalon kynnellä viivottimen reunaa pitkin hienot viivat ja mahdollisimman kaunista käsialaa tavoitellen kirjoitti:
K. Neiti
Anni Niinilä.
Pieliskylä.
Liuotti sitten eilen hankkimansa postimerkin ja nyrkillään takoi sen kuoren kulmaan kiinni. Taittoi huolellisesti kirjeen, pisti kuoreen ja liimasi kuoren kiinni.
Kaikki oli siis valmista ja Lauri huoahti. Sydämessä tuntui vienoa lämpöä, kun käsi poskella istuen katseli Annin nimeä kirjekuoressa, ensimäisessä kirjeessään jonka hän lähetti.
— Mitähän Anni ajattelee kun tämän saa? Vastaakohan hän tähän?
Ei hän tiennyt itsekään, kumpaako toivoisi. Sitäkö että Anni vastaa vai sitäkö että hän ei vastaisi? Somalta tuntui sekin että saisi kirjeen Annilta ja näkisi mitä Anni ajattelee. Mutta sittenkin tuntui kuin siinä olisi jotain Saviston Lissun tapaista. Melkein hienommalta ja sulommalta, ja samalla salaperäisyydellään kiehtovalta, tuntui se että Anni ei vastaisi. Panisi vain huolellisesti talteen hänen kirjeensä ja ajattelisi häntä.
Kello löi neljä.