Tähdet tuikkivat tiheän sumun peittämältä taivaalta, huurteiset etäämpää näkyvät puutarhakoivut olivat kuin suuria ilmassa riippuvia palloja ja rakennukset tyhjiä, tuuleen haihtuvia pilvilinnoja.
— — Ihminen —. Elämä —. Maailma — —!
Mikä on niiden tarkoitus?
Hänen päätään huimasi.
Ihminen ja maailma on käsittämättömäin villien ja kesytettyjen voimain kuohuva taistelukenttä, ja elämä on arvoitus. — —
Jumalako, kaikkivaltias, pyhä ja hyvä, Hänkö tätä kaikkea johtaa?
Vai onko mitään joka tätä johtaa ja tästä sekamelskasta selvän tekee — —?
"Oi jos oisit sydämmeni
Raitis kuni uusi oras,
Puhdas kuni kehdon lapsi,
Kirkas kuni lähteen silmä!
Niin jos oisit sydämmeni!"
hyräili Lauri riihen luona, maantieltä kotitielle kääntyessään.