— E — een mä tiedä — — Jaa mutta se on nyt sen Paju-Matin tupa!
Joo — se se on!
Nyt Laurikin muisti. Olihan hänkin sen kuullut, vaikka ei ollutkaan siihen sen suurempaa huomiota pannut, että Paju-Matti oli täältä vuokrannut maata ja muuttanut tänne asumaan. Ja sen johdosta saanut ihmisiltä hassun nimen.
Nyt herätti Matti hänen mielenkiintoaan. Ei hän voinut yhtyä siihen ihmisten uskoon että Matti on hassu. Hänen mielestään Matti oli yksi niitä, jotka etsivät elämästä jotain ja eroavat kaiken maailman tieltä omaa tietään kulkemaan.
Hänen katseensa oli yhä tähdättynä kuusten välistä vilkuttavaan valoon ja hänen tajuntaansa ilmaantui kuva, josta hän aivan selvään näki mitä tuvassa tehdään.
Mies takkavalkean valossa veistää kirvesvartta tai astianvannetta tai jotain muuta sentapaista. Höyläpenkillä on valmistuneita ja juuri valmiiksi tulossa olevia astioita. Vaimo tulee navetasta lypsyltä. Siivilöitsee maidon ja alkaa laittaa ruokaa. Sitten he syövät. Syötyään lähtee mies metsään joko hevosella tai vain hakkuulle. Vaimo jää kotiin askaretta tekemään ja sen tehtyään rupeaa hiljalleen hyräillen kehräämään.
Hän ei tuntenut Paju-Mattia eikä hänen vaimoaan eikä siis osannut heidän kasvonpiirteitään kuvailla. Ja niin kehittyikin kuva siksi, että hän itse oli tuo mies ja vaimo oli — Niinilän Anni.
Sunnuntaisin he yhdessä lueskelevat ja puhelevat tai seisovat käsikkäin ikkunan luona ja katselevat ulos suota ja metsässä kuusikon pohjana leviävää hohtavaa hankea. Kesäilloin kuokkumaalta tultuaan hän väsyneenä, mutta tyytyväisenä istuu rappusilla. Annikin tulee siihen, kun saa askareensa loppuun. Siinä he sitten hiljaa kuiskaillen katselevat metsän taakse laskevan auringon rusotusta ja kuuntelevat vienon iltatuulen rauhoittavaa huminaa ja käenkukuntaa — —
— Hoohoo'oi — haukotteli isä siellä perässä. Anna nyt vähän juosta, ettei tässä jouduta perässä tulevain jalkoihin!
Lauri säpsähti. Räpsäytti ruunaa ohjasperillä. Ruuna alkoi juosta. Vähitellen jäi Paju-Matin tuvasta tuikkiva valo sinne taakse ja vihdoin katosi kokonaan näkyvistä. — Sen synnyttämä kuva vain ei kadonnut Laurin mielestä.
Takaisin tultaessa hän näki Paju-Matin tuvan. Se oli porstuaton mökki. Seinissä oli vanhoja jo harmaiksi taivastuneita ja uusia puhtaan valkeita hirsiä sekaisin. Tien puoleisessa seinässä oli vuorilautoja vailla oleva ikkuna. Päätyseinässä näkyi olevan toinen samallainen. Tuvan toiselta puolen näkyi keskentekoista ulkokartanoa.