— Mitähän tuo Mattikin hullutteli kun tällaiseen rommakkoon itsensä ratusti, huusi koleaääninen Rantalan isäntä, niin että ääni kuului kolmattakymmentä kuormaa käsittävän jonon päästä toiseen. — Pöhlö mies! räjäytti vielä.
— Sellainen se on uutisviljelijän asunto, sanoi Lauri hänen kuormallaan istuvalle Alaniemen Miskalle, kuin Mattia puolustaakseen.
Mutta salaa hän ajatteli, että tuollaiseen ei hän voisi Annia tuoda. Seinät punaisiksi, nurkat, vuori ja räystäslaudat valkeiksi maalattu, soma ja iloinen — — Sellainen sen pitää olla!
Sellaiseksi hän oli Paju-Matin asunnonkin kuvitellut.
* * * * *
Seuraavan viikon alkupäivät olivat tuulisia ja tuiskuisia. Hakkuulle ei viitsinyt mennä. Ajeltiin vain heiniä ja halkoja. Lopulla viikkoa muuttui ilma suojaiseksi. Satoi vettä ja märkää lumiröpäskää ja oli kaikin puolin sellainen ilma, johon kunnon talossa ei ajeta koiraakaan. Räystäistä lorisi vesi, tiet ja polut tulivat iljanteisiksi ja pellon seljillä alkoi näkyä mustia tönkkejä. Ulkotöihin menoa ei ilennyt ajatellakaan.
Lauri veisteli haravan lapaa, isällä oli reki tekeillä ja äiti kehräsi, nukuttavaa virrennuottia hyräillen. Jokainen hautoi vain omia ajatuksiaan.
Kipeämmin kuin koskaan ennen Lauri nyt tunsi, kuinka kauas hän oli loitonnut vanhemmistaan ja todellisesta talonpoikaiselämästä. Hän eli kokonaan toisissa maailmoissa kuin he. Hän ymmärsi menneensä liian kauas heidän piirinsä ulkopuolelle. — Hänen täytyy palata takaisin — alaspäin — jos kerran tahtoo talonpojaksi ruveta. Ja hän tahtoo ruveta talonpojaksi ja talonpoikana raivata sekä aineellista että henkistä suota — raivata niinkuin Paju-Matti Tuulinevalla — —!
Mutta sitä ennen täytyy hänen palata alas todelliseen talonpoikaismaailmaan takaisin. Ennen kaikkea täytyy hänen päästä lähemmäksi vanhempiaan.
Hän päätti yrittää.