— Niin — markassa on kymmenen kymmentä penniä ja kahdessa markassa on kaksikymmentä kymmentä penniä, laski emäntä toinen käsi lantiolla ja toisella vasikanjuotavan sekoituskapustaa heilautellen. Joo, niin siitä tulee.
— Niin se tulee, kaksi markkaa siitä tulee — saahan sen nyt vähemmälläkin lasketuksi, sanoi isäntä, otti piipun huuliltaan ja sylkäsi takkaan.
— No älä nyt sinä huoli — kyllähän me tämän — — Mutta minä muistelen, että yksi kerta on otettu puolitoista litraa, muisteli emäntä.
— Koskahan? — Minä en muista sitä, ällistyi Sussu.
— Se oli muistaakseni uudenvuodenaattona. Jassu silloin olikin hakemassa. Siitä vain muistan, kun Jassu sanoi jotta keitetään ryynipuuroa illalla, kohenteli emäntä Sussun muistia.
— Kuinkahan kun en minä yhtään sitä muista! ihmetteli Sussu. Minä en ottanut rahaakaan muuta kuin kaksi markkaa.
— Etkös sinäkin muista kun Jassu tuossa muurin pielessä lämmitteli käsiään ja sanoi että äiti pyysi, jotta jos saisi puolitoista litraa, jotta illalla keitettäisiin ryynipuuroa, ja kun mä sanoinkin jotta miksei sitä saa ja annoin puolitoista litraa? sanoi emäntä isännälle.
— Kyllä sitä oli kerran sellaista puhetta. En niin sitä muista mikä päivä hän oli, mutta oli sitä vain kerran sellaista puhetta, muisteli isäntä.
— Niin — ja se oli uudenvuodenaattona, todisti emäntä.
— Mikseikäs se niin olekin, en minä tahdo sitä valheeksi väittää, vaikka en muistakaan, alistui Sussu. Mutta niinkuin jo sanoin, niin ei minulla ole rahaa muuta kuin juuri kaksi markkaa.