— Älä sinä ole aina niissä ihmeellisissä, viskasi äiti. Mistä tulisi sullekin kaikki iltama- ja kalossirahat, jos tässä ruvettaisin viisiä penniä ympäri maailman heittelemään.
— Olkaa nyt hiljaa! huudahti isä kuin pelästynyt.
— No mitäs kun — sai äiti sanotuksi ja läksi navettaan.
Lauri jäi tyrmistyneenä seisomaan. Äidin ulosmenoa seuranneessa hiljaisuudessa hänelle selvisi mitä oli nyt tehnyt.
Hän oli riidellyt äidin kanssa — — Oikein rumasti riidellyt oman äitinsä kanssa. — —
Hän katsahti isään. Hänen mielestään näytti isä sellaiselta kuin olisi häntä haavoitettu.
Hän hyökkäsi ulos ja rupesi ammentamaan vettä navettaan.
Mikä hänet oikeastaan pani suuttumaan?
Tekikö hän väärin?
Ei hän voinut itseään väärinteosta syyttää, mutta ei hän tuntenut oikeinkaan tehneensä. Se mitä hän sanoi, se oli pohjaltaan oikein, — siitä oli hän vakuutettu. Mutta tapa, jolla hän sen sanoi, se oli väärä. Siinä hän teki väärin, kun sanoi sen sillä tavalla.