Ja särki kodin rauhan.
Vaikka särkynythän se on ollut jo ennenkin. Nyt sen särkyneisyys tuli vain entistä selvemmäksi.
Mutta sittenkin — — Että hänen piti olla se, joka tämän särkyneisyyden teki selväksi — —!
Mutta eihän hän sellaista tarkoittanut! Eihän hän oikeastaan ollut tarkoittanut millään tavalla äitiä loukata. Hänellä oli selvä tunne että hän oli tähdännyt jonnekin edemmäksi. Mutta isku sattuikin äitiin. Hänestä tuntui kuin olisi hänen takanaan ollut joku piiri, joku maailma, joka häntä työnsi äitiä, tai ei oikeastaan äitiä, vaan äidin takana olevaa toista maailmaa vastaan.
Nämä kaksi maailmaa ovat heidän kodissaan ja työntävät heitä toisiaan vastaan. Hän tajusi sen aivan selvästi. Ja epäili, tulevatko ne koskaan sulautumaan toisiinsa.
Kenties olisi viisainta kokonaan erottaa ne toisistaan. —
Kun Lauri jälleen ehti tupaan, oli äiti jo tullut lypsyltä. Isä söi ja kehotti Lauriakin syömään. Lauri ei mennyt, jäi vain selkäänsä muuriin nojaamaan ja lattiaan tuijottamaan.
Niilokin tuli kotiin.
— Tpruu, huudahti heti ensi sanoikseen ja heitti jotain lattialle.
Se oli elävä hiiri. Hiiren ympärille oli hän sitonut nuoran ja nuoran toisesta päästä kiinni pitäen ajoi hiirtä ympäri tuvan.