Tuskin.
Taitaisi jäädä seisomaan käsi oven kahvassa ja taakseen katsomaan. — —
Hän katsoi kuuta ja syvän sinistä taivasta, jolla muutamia keveitä hattaroita hiljalleen purjehti. Sieltä puhui elämän käsittämätön syvyys ja hiljaisuuden onni. Mieli herkistyi ja mielen kaiho kasvoi koko olemusta väräytteleväksi.
Oli aivan kuin olisi jotain ollut syntymässä. Ja vihdoin syntyikin.
Kaksi sanaa — —
Niinilän Anni.
Niiden alku oli viime kevättalvelta, kun he eräänä sunnuntaina menivät Alasen Eeron kanssa lainakirjastolle. Likellä seurahuoneen tienhaaraa tuli heitä vastaan kolme tyttöä, arvattavasti kirjastolta hekin, koska jokaisella oli kirjoja. Yksi tytöistä tervehti Eeroa. "Kuka tuo oli, joka sinua tervehti?" kysyi Lauri Eerolta. "Niinilän Anni", vastasi Eero. Lauri katsahti taakseen, ja juuri samassa katsahti Annikin taakseen. Heidän katseensa sattuivat yhteen. Pari silmänräpäystä he niin katsoivat toisiinsa ja jälleen kääntyivät kumpikin suunnalleen.
Mutta sen jälkeen Laurin sydän aina sykähti ja poskille kohosi vieno lämmittävä puna, kun kuuli Annin nimeä mainittavan. Sen jälkeen hänestä oli alkanut tuntua, kuin olisi joku häntä kotiin kiinnittänyt. Ja Niinilän Anni se oli, jonka pettämiseltä se tuntui jos alkaisi hummata niinkuin muut pojat.
Kaksi kertaa oli hän sen jälkeen Annin nähnyt. Silloin siellä
Naattiniemen mutkassa, kun vei kauroja asemalle, ja toisen kerran
Paupin kankaalla, kun oltiin maantietä hiekoittamassa.
Viime Juhannuksena oli Anni ensi kerran ripille laskettu. Sen oli Lauri kuullut. Eikä Anni vielä ottanutkaan varsinaiseen nuorison elämään osaa, mutta ei hän uskovainenkaan kuulu olevan, niinkuin monet muut viimevuotiset rippikoulutytöt. Muuten vain kerrottiin lueskelevan, hyvin ahkerastikin. Se tieto omituisesti ilahutti Lauria. Lukumieheksihän häntä itseäänkin puhuteltiin.
Sängystä kuuluva isän haukotus havautti hänet. Hän luuli että sieltä tullaan lattialle, ja kyyristyi seinää vasten. Ketään ei kuitenkaan tullut lattialle. Mutta sittenkin hän pitkän aikaa seisoi seinää vasten kyyristyneenä ja odotti että isä jälleen nukkuisi. Sitten alkoi hiljaa riisua vaatteita päältään, kiipesi ylisänkyyn ja pujottautui peiton alle Niilon viereen.