Nyt pääsi Lauri varmuuteen, etteivät isä ja äiti mitään olleet kuulleet hänen puhuvan. Muuten se äiti vain — — Tahtoo suojella minua kylmältä — —
Suloinen lämpö tulvahti Laurin mieleen.
Hän muisti ne punalakkiset, pitkäpartaiset herttaisen näköiset tontut, jotka saduissa niin paljon ihmisten asioissa hommailevat. Ja hänestä tuntui että täällä tuvassa nyt on tällaisia tonttuja, ja että ne kutovat hänen, isän ja äidin välille jotain sidettä — lämmintä ja lujaa.
Äiti kaateli kahvia ja käski tulla juomaan.
— Niin — onko Savistossa ollut metsänostaja, vai mitä sinä tässä jonain päivänä sanoit? kysyi isä kahvia juotaessa.
— Oli siellä ollut.
— Minkähän puulaakin miehiä tuo oli ollut?
— Sitä en minä tiedä. Alaniemen Miska sitä vain sanoi, enkä tullut kysyneeksi minkä yhtiön miehiä se oli ollut. Tokko sitä Miska olisi tiennytkään.
— Sieltä Takakorvestakohan se Savisto aikoisi myödä?
— En minä tiedä, eiköhän se sieltä aikone.