"Mikä on ihmiselämän tarkotus? Onko se vain se että raataa, syö ja makaa, niinkuin suurin osa meikäläisistä, 'rahvaasta', tekee? Vai onko se siinä, että kaiket päivät, tai oikeammin yöt, huvittelee, keimailee ja kiekailee kaikella tavalla, niinkuin 'sivistyneet' ja 'ylhäiset' tekevät? Vai onko se vain valmistus taivasta tai helvettiä varten, joku koeaika surun ja murheen laaksossa, niinkuin jumaliset ja papit sanovat? Niin — — Mikä on elämän tarkotus? Jos se on se, mikä se 'rahvaalle' on pakosta, niin — miksi annettiin ihmiselle kuolematon sielu? Jos se taas on se miksi ylhäiset sen näyttävät käsittävän, niin miksi sanottiin ihmiselle: 'otsasi hiessä pitää sinun syömän leipäsi.' Jos se on se, miksikä jumaliset ja papit sen sanovat, niin miksi sitten puhutaan Jumalan rakkaudesta? — Mikä on ihmiselämän tarkotus?"
Nyt se oli kirjotettuna. Oli poissa päätä painamasta, mutta kuitenkin oli tallessa. Tuntui vapauttavalta ja keveältä kuin olisi täyttänyt vakavan velvollisuuden.
Hän nousi ja heittäytyi keinutuoliin istumaan. Keinutteli hiljalleen, ja miettien katsoi eteensä. Kurottautui ottamaan päiväkirjan pöydältä ja luki, mitä oli siihen tänään kirjottanut. Vihko painui hiljaa polvien päälle ja taas hän jäi miettien katsomaan eteensä.
— Tästähän saisi vaikka sanomalehtikirjotuksen — —
Sydän ensin omituisesti kutistui. Sitten se laajeni ja oli aivan kuin uusi maailma olisi avautunut.
Sillä tavallahan sitä voisi paraiten unhotettujen ja sorrettujen puolesta taistella, että tekisi tunnetuksi heidän kärsimyksiään!
Taas hän vaipui miettimään. Huoahti sitten ja ravisteli pois sen ajatuksen. Se nyt kuitenkin on mahdotonta. Olisi pitänyt saada koulua käydä ja — olisiko hän silloin maanviljelijä jos hän alkaisi kirjotella —?
Hän nousi kävelemään. Meni pöydän luo ja kirjotti päiväkirjaansa:
"Yöllä toivoin kuolemaa. Nyt en sitä toivo. Nyt haluan elää. Nyt minulla on tarkotus, jota varten elää. Tahdon kasvattaa itsestäni kunnollisen maanviljelijän ja hyvän ihmisen, joka ei tee kellekään pahaa, mutta kaikille yrittää tehdä hyvää."
Päivämäärä vielä alle, ja kaikki on hyvä. Tämän enempää ei hän tänä päivänä kirjota. Kun muste oli kuivunut, lukitsi hän vihkon pöytälaatikkoon ja pisti avaimen taskuunsa.