— Onkohan sillä siellä pesä? ajatteli taas, ja vielä pari vakoa ajettuaan meni katsomaan.
Pesä siellä oli. Viime syksyisessä lehmän jalan jälessä kuivia kuloheiniä, ei kovinkaan sirosti aseteltuina, ja niiden päällä viisi puolialastonta leivosen poikaa, jotka kaikki leväyttivät keltaiset nokkansa ammolleen kun kuulivat että pesälle tullaan.
Lauri seisoi vähän aikaa ja katsoi pesää. Sitten meni jälleen ajamaan.
Mitä tuon pesän kanssa pitää tehdä? Ajaako kylmästi vain ylitse —?
Se ajatuskin jo puistatti.
Nostaisiko toiseen paikkaan? Mahtaisikohan emo siitä sitten enää välittää, jos sen toiseen paikkaan siirtäisi? Se on leivosten koti, ja kodin rauhaa ei saa häiritä.
Kunpa se olisikin edes pientareella, mutta kun on keskellä peltoa — —
Lauri mietti ja mietti ja joka vaolla tuli yhä likemmäksi pesää.
Hän rupesi puoliselle. Päästi ruunan vieressä olevalle niitylle ja itse meni ladon seinustalle syömään. Leivosen pesää vain ei saanut pois mielestään.
Jos siihen jättäisi kappaleen kyntämättä? Silloin ei sen kanssa tarvitsisi mitään muuta tehdä. — Mutta taitaisi sekin näyttää omituiselta — Ja mitä isäkin sanoisi? Ja Niilo sen pesän kuitenkin heti hävittää kun tänne lehmäin kanssa tulee — — Ja rikkaruohot siinä pääsevät siemenelle ja leviävät kautta maan.