VIII.
Paraiksi ehti Lauri kotiin ja sai polkupyöränsä suojaan, kun rupesi satamaan. Ensin tuli harvakseltaan keveitä yksityisiä pisaroita, jotka leppoisasti putoelivat janoiseen maahan ikäänkuin tunnustellen kaipaako maa sadetta. Kai se siksi huomattiin että kaipaa, koska pisarat alkoivat kasvaa ja tihentyä, ja vihdoin siitä kehittyi runsasvetinen sade, joka lankesi maahan kuin Herran siunaus.
Lauri seisoi hetkisen porstuanovella ja katseli ulos. Pyörähti sitten ja meni tupaan. Tuvassa ei ollut ketään. Isän kuorsaaminen vain kuului sängystä uutimien takaa. Pöydän luota Lauri kääntyi takaisin. Katsoi kamariin. Sielläkään ei ollut ketään. Hän meni jälleen porstuaan, katsahti ulos sateeseen ja sitten meni suutupaan. Siellä kuori äiti kermaa maitovadista.
— Onko sinun nälkä? kysyi hän Laurilta. — Menen heti laittamaan perunoita kiehumaan.
— Ei minun ole nälkä, vastasi Lauri, ja hetken aikaa pöydän luona seisottuaan meni pois suutuvasta. Kääntyi vinnin rappusille ja kaksi rappua kerrallaan harpaten juoksi vinnille.
Katolta kuului hiljainen sohina ja rapina. Mutta sitä ei Lauri joutanut kuulemaan. Hän juoksi yhtäkyytiä suutuvan päälle laudoista tehtyyn vaatehuoneesen, josta äiti oli huomattavimmat vaatekappaleet korjannut pois ja siten tehnyt siitä hänelle kesäkamarin. Ikkunan oli hän itse laittanut saranoille — muuten ainoa sellainen ikkuna koko talossa —. Hän avasi sen ja asettui pöydälle istumaan ja katsomaan märkää höyryävää tallin kattoa ja mustia kesantopeltoja hiukan etäämpänä, niiden takaa näkyvää ruisvainiota ja kaiken taustana olevaa viheriäistä metsää. Miellyttävä tuoksu virtaili vainioilta.
Lauri värähteli.
He olivat Alaniemen Miskan kanssa olleet Niinilässä. Ensi kertaa kumpikin. Koko puolen päivää oli siellä istuttu ja juteltu. Vuoroin puhuttu vakavista asioista, vuoroin pilaa laskettu. Viatonta herttaista pilaa.
Anni oli ollut mukana koko ajan. Kahvin vain käväsi keittämässä, ja niin suloisesti punastui, kun sitten kahvia hänelle tarjosi. Ja aina painoi päänsä alas, kun hän katsoi sinne päin.
— Mitähän se sillä? Merkitseeköhän se sitä että Anni — — että Anni minua — —? Vai onko siihen syynä se talvellinen kirjeeni?