Isäntä vapisi kiukusta.
— Sun tähtesi tässä saa hävetä silmänsä maalle, kun ihmiset hyppivät niin, ettei pian kehtaa tuvasta pihalle mennä! Missä sä olit silloin, kun Ratulan Jussi sua olkikuormassa toi? Häh? Sano! Ja mitä varten sun sitä Ylikarpin Tussua piti silmään nakata? Ja mitä se Mattilan Väinö sullen on tehnyt, kun sun on sitäkin pitänyt lyödä ja potkia kuin hullu koni? Häh? Sano!
Isäntä meni ottamaan takasta piippuunsa valkeaa.
— Sano! minä sanoin, karjaisi hän ankarasti savuavan piipun takaa, niin että Mikkukin peloissaan piiloutui äidin taakse.
— Älä nyt siinä taas niin kovin — —! supatteli emäntä. Poikakin sua pelkää.
— No mitäs saat — — Tulen sun tukkaasi! sähisi isäntä ja silmät kiiluen ja sormet harallaan hyökkäsi Masaa kohti. Masan luo päästyään kuitenkin pysähtyi, niinkuin olisi jotain muistanut. Pyörähti ja meni ulos.
Tupaan jäi tavallista syvempi äänettömyys. Isäntä meni suoraa päätä
Ratulaan.
— Onkos isäntä kotona? kysyi heti, joutamatta tervehtääkään.
— Tuolla se on kamarissa. Menkää sinne, käski kahvinkeittopuuhissa häärivä emäntä.
Kamarissa oli opettajakin.