"Vaikas olisit kuinka neulonut, niin sun ei ne kuitenkaan ole. Ei kunta muillekaan vaivaisillensa pitsihameita ja pitsipaitoja ja tuukia kustanna", sanoi Seppälän emäntä siihen. Silloin hän suuttui ja karjasi, että: "Itse te kunnan vaivaisia olette, muutamat nälkäsilmät! Mun ne on, ja minä ne myöskin pidän." Ja vihoissaan alkoi hän repiä niitä heidän kynsistään.
Pitivät ne kuitenkin ne — —
Hän oli silloin niin kiukuissaan, että kun ne tarjosivat hänelle
ruokia tädille vietäväksi, niin hän paasasi ne kaikki pöydän alle.
Täyden rokkavadinkin viskasi Sikkarin emännän päähän. Ja niin läksi.
Eikä ole sen jälkeen talossa käynyt.
Kukas niiden käski sillä tavalla häntä herjata! Eihän se hänen syynsä ole, että hänen vanhempansa ovat kuolleet köyhinä ja hän on köyhäksi orvoksi jäänyt! Eikä hän ole koskaan heidän tielleen tupannut eikä heidän omaansa pyytänyt. Ei suinkaan hän Saarenpäähänkään olisi mennyt, jos ei häntä olisi viety.
Nyrkkiin puristuneet kädet vapisivat ja pää painui jälleen pöytään.
Kun ne kehtasivat ne liinatkin viedä! Sen pöytäliinankin, jonka hän teki aivan itse. Itse kutoi kankaan, itse piirsi mallin ja illoin ja öin neuloi ja niin hartaasti yritti valmiiksi, jotta saisi Juhannusaattona asettaa sen pöydälleen, kun Miska oli luvannut tulla. — Ja saikin hän sen valmiiksi — mutta — — Hän neuloi siihen kaksi toisiinsa kietoutunutta ruusua. Toinen niistä oli hän ja toinen oli — — Miska — —
Ja nyt se liina on Sikkarin Hildalla — ihmisellä, joka itse ei saisi painohakaa puseroonsa neulotuksi!
Sannin nyrkki iski pöytään, niin että kampa ja hiusneulat hypähtivät.
Piika — kunnanvaivainen! Jolla ei ole ihmisellistä pukuakaan. Mitä tekee sellainen nuorisoseuran kesäjuhlassa? uhmaili hän, mutta samalla kuitenkin kurotti käsillään kuin jotain pois pyrkivää tavoittaakseen. Hän ei ollut käynyt kertaakaan seuratalolla sen jälkeen, kun Saarenpäästä viime kesänä läksi. Hänellä ei ollut ollut sellaista pukuakaan, jolla olisi kehdannut mennä. Nyt hänellä olisi, mutta — — hän muisti Hilman puvut — kehtaako silläkään mennä? Nauravat. Ja Miskakin saa hävetä hänen tähtensä. Miska — Miska — —
Taas kurotti hän käsiään kuin jotain pidättääkseen.