Jos ei Hilmalla olisi ollut juhlilta tulleita vieraita, olisi hän mennyt hänen kamariinsa näyttämään itseään hänelle ja katselemaan, miltä hän Hilman suuressa peilissä näyttäisi.
Mutta siellä oli vieraita. Lypsylle mennessään hän tarkasti heidän polkupyöränsäkin tuvan seinustalla ja tunsi joukosta omankin pyöränsä, sen, joka hänelle Saarenpäässä ostettiin ja joka nyt on Sikkarin Huldalla — sekin —. Ei hän kuitenkaan tahtonut siitäkään nyt sen katkerampaa ajatella. Yritti vain katsella itseään siinä epämuotoisessa pellinpalasessa, jonka oli edellisen piian jäljiltä löytänyt luhdista. Sekin oli kuitenkin niin pieni, ettei siitä paljoakaan viisastunut. Hän pani sen pois, sitoi huivin päähänsä ja meni ulos.
Pihalla oli Hilma vieraittensa, kolmen pojan ja kahden tytön kanssa, iltamaan lähdössä. Sanna hiukan säpsähti, mutta ei sopinut enää takaisinkaan kääntyä. Eivätkä ne näyttäneet häntä huomaavankaan. Pojat katsoivat vähän pitempään, mutta tytöt eivät katsoneetkaan. Huldakaan. Taisi vähän hävetä. Ja mitäs ne hänestä — piiasta. — Se havainto puraisi sen verran, että hän pysähtyi portaille katsomaan kun ne omiaan hälisten ja nauraen läksivät ajamaan. Huomasi tyttöjen kiiltävät ostokengät ja huolettoman näköiset kesäviitat. Katsoi omiin kömpelönnäköisiin vanhan Rantin suutarin tekemiin kenkiinsä, ja muisti, ettei hänellä ole minkäänlaista takkia nyt. Saarenpäässä hänelläkin oli, mutta — —.
Hän meni tupaan. Siellä istui emäntä uuninpankolla ja salamyhkäisenä ikkunasta kurkisteli iltamaan lähtijöitä. Sannan tupaan tullessa kääntyi.
— Meneekö Sannakin iltamaan? kysyi hyvätuulisesti myhäillen.
— Meinaan mennä, sanoi Sanna iloisuutta tavottaen.
— Mene vain, sanoi emäntä äidillisesti. Sanna joi vielä piimän sintua hyllykaapin vieressä olevasta tikerältä lemuavasta pytystä, pyyhki huulensa ja läksi.
Ilmassa tuntui päättyneen sateen ja kauniin sään nostama voimakas apilantuoksu ja mieltä virkistävä raikkaus. — Vain jokunen kiireesti ajava iltamaan menijä oli enää tiellä. Heidän kiireensä herätti Sannassakin levottomuuden sekaista kiirettä ja pani hänetkin jouduttamaan askeleitaan.
Jo etäämpää hän näki että seuratalon portailla oli muutamia poikia. Onkohan tuttuja? ajatteli. Onkohan Miska? ajatteli aremmin ja mielen levottomuus lisääntyi. Luo tultuaan näki että Miskaa ei siinä ollut eikä tuttujakaan muita kun Huikan Eero ja Alasen Niilo. Toiset olivat aivan vieraita hänelle.
Pojat jakautuivat kahta puolta. Silmät maahan luotuina meni Sanna välistä ja ujosti tervehti Niiloa ja Eeroa. He vastasivat sivumennen. Toiset eivät sanoneet mitään, mutta Sanna tunsi että heidän katseensa olivat häneen tähdättyinä.