Eteisessä ei ollut muita kuin pääsylippujen myöjä kopissaan ja ovenvartija oven vieressä tuolilla istumassa. Hieman tavallista uteliaammin katsoivat hekin Sannaan, kun hän asetti huivinsa naulaan ja osti pääsylipun. Ja kun ovenvartija avasi oven saliin, jossa heti kynnyksestä alkaen seisoi miehiä toinen toisessaan kiinni ja Sanna sen nähdessään hiukan peräytyi, niin he molemmin naurahtivat.
— Kyllä sinne vielä mahtuu, sanoi ovimies ja käsipuoleen tarttuen työnsi Sannan oviaukkoon.
— Poikia aivan, sanoi vielä, kun painoi ovea kiinni ja sillä kitisti
Sannan miesten sekaan.
Päitä kääntyi ja hikeä hikoaville kasvoille ilmestyi ovimiestä ymmärtävä hymy. Sannakin huomasi sen hymyn. Häntä pelotti ja iletti ja mahdollisimman pieneksi itseään kutistaen ja pukuaan varjellen alkoi hän seinäviertä pitkin hilautua ravintolan ovelle päin, jossa näkyi olevan muitakin tyttöjä. Väljempääkin siellä oli. Mutta ei sieltäkään mitään nähnyt. Eikä sinne paljon kuullutkaan.
Sanna siirtyi ravintolan puolelle ja asettui oven viereen seisomaan.
Ravintolan perimmäisessä nurkassa oli muutamia poikia tupakoimassa. Kyökistä kuului naurua ja puhelua. Ovelta ikkunaan suuntautuvalla pitkällä pöydällä oli rikkomaton järjestys. Sanna vaipui sitä katsomaan.
Siinä oli ensin suurella tarjottimella renkaana kahvikuppeja limittäin toinen toisensa sisälle asetettuna. Lautaset olivat renkaan sisässä. Sitten oli sokeriastia, kerma-astia ja kukkamaljakko, jossa oli kissankelloja, apiloita, horsman kukkia ja päivänkakkaroita. Sen perästä oli vehnätarjotin, jolla oli kahvileipäviiluja renkaaksi asetettuna ja renkaan sisässä pikkuleipäkasa. Sitten oli taas sokeri- ja kerma-astiat sekä kukkamaljakko. Viimeiseksi oli kaksi tarjotinta, joista toisella oli paksusta limpusta leikatuita, toisella ohuesta näkkileivästä tehtyjä, juustolla ja makkaralla päällystettyjä voileipiä. Tarjottimien välillä oli kaksi maitokannua ja niiden ympärillä suulleen asetettuja laseja.
Sanna ei voinut irroittaa katsettaan pöydästä.
Hänkin oli kaksi kertaa ollut ravintolatyttönä silloin kun oli Saarenpäässä. Toissa vuonna kesäjuhlillakin. Silloin oli samoin voileipiä ja kahvia. Rusinasoppaakin silloin oli. Ja he söivät ja joivat niin paljon kuin jaksoivat. Niinkuin varmasti tekevät nytkin tuolla kyökissä. Sanna nielasi suuhun tuppaavan syljen. Hän ei ole saanut vehnäskahvia sitten kun Saarenpään hautajaisissa. Siihen saakka hän kyllä sai. Hyvin useinkin. Mutta sen jälkeen ei ole saanut. — Kun olisi rahaa, niin ostaisi nyt ja joisi: Mutta rahat menivät kaikki pääsylipun ostoon. Ja eiväthän sitä tytöt usein itse ostakaan. Pojathan niille ostavat. — Varsinkin sellaisille, joiden kanssa — — — Jos — — jos — Miskakin — —!
Sannan sydän sykähti ja posket lämpenivät.