Ei Masa mitenkään tahtonut niin ajatella, että isäntä valehtelee ja helvettiin joutuu, rikkaan ja komean talon isäntä. Mutta vaikea hänen oli sitäkin uskoa, että isäntä sellainen olisi ollut kuin remmi.
Pohjatuuli se vain reuhasi ja pelmehti ja pani mietteisiinsä vajonneen Masan vilusta värisemään. Hän läksi tupaan. Ja paljoa hauskempi hänen olikin istua tuvassa ja lukea katkismusta. Myöhemmin, tupaan puut laitettuaan, haki hän sanomalehden postipaikasta ja illalla luki sitä ääneensä ristivalkean valossa. Se oli vieläkin hauskempaa.
Sitä vain ei voinut olla välillä ajattelematta, että valehteleeko isäntä, vai onko hän todellakin ollut niinkuin remmi.
Myrskyä ja tuiskua jatkui vielä seuraavankin päivän. Illalla läksi Varsanniemen isäntä kauppaan hakemaan hevosenkenkiä ja tulitikkuja sekä kuulemaan, "mitä muut ihmiset sanovat tästä ilmasta". Siellä olikin puoti täynnä miehiä ja tupakan savua. Isäntiä, renkiä, isäntäin poikia ja vieraita tukkilaisia, sekä puolikasvuisia poikia, jotka ovipuolella kuhisivat. Oli puhe hevosista. Erityisesti tuli puheeksi kun ne ovat niin erilahjaisia. Toisista tulee juoksijoita opettamattakin ja toisista taas ei saa tekemälläkään.
— Niinhän ne ovat ihmisetkin erilaisia. Toiselle saa saarnata niin että sarvet päähän, eikä sittenkään saa ymmärtämään. Toiselle taas ei tarvitse muuta kuin vähän vihjaista, niin se jo ymmärtää, sanoi Ylikarpin Tussu. Hän ei ollut hevosmies, mutta piti itseään muuten viisaana miehenä.
— Ja suutari tulee toisesta muutamassa viikossa, kun taas toista ei saa puolessa vuodessakaan oppimaan niin paljoa, että osaisi edes pikilangan tehdä, sanoi Rantin suutari, ja sylkäisi liasta ja sulaneesta lumesta mustankiiltävälle lattialle.
— Se onkin vähän merkillinen paikka, yhtyi Varsanniemikin keskusteluun. Minä oon nyt sen tullut oikein näkemään. Se meidän poika Masa ei tahtonut millään pelillä oppia lukemaan, — eikä se niin kaseva ole nytkään. Mutta tuollaiseen rouhutyöhön, siihen se on poika. Kun taas siltä meidän ruokko-Masalta ei oikeasta työstä tule paljon uutta ei kystä. Mutta appas kun se kirjan pariin pääsee, niin kyllä silloin tapahtuu. Kun se sanomalehtiäkin lukee, niin kyllä se käy niin rivilleen, ettei siinä tarvitse yhtään oopailla.
— Kuka se sellainen lukumies olikaan? kysyi kauppias, kun ei siinä kiireissään joutanut niin joka sanaa kuulemaan.
— Se meidän ruokko-Masa.
— Ruokko-Masa, matki Halkolan renki-Iikka.