Masa seisoi siellä tyhjässä pilttuussa ja katsoi, kun hevoset repivät hänen antamiaan heiniä häkistä, ja sieraimiin karissutta pölyä pois päristäen söivät niitä.
— Mitäs sä täällä seisoskelet? tiukaisi isäntä ovelta.
Masa säpsähti ja tuli ulos.
— Ei saa seisoskella, joka työmieheksi aikoo ruveta, puheli isäntä. Työmiehen pitää aina liikkua. Ja olla vikkelä. Niinkuin kärppä. Kun minä olin sinun iälläsi, niin minä olin notkeakin niinkuin remmi.
Masa tarpoi polvia myöten lumessa, selkä vääränä ponnistelevan isännän edellä ja nöyränä kuunteli sen, mitä tuulen tohinalta sai kuulluksi.
— Saat taas mennä liiteriin sahaamaan ja pilkkomaan. Mutta ei niin kauan pidä olla, että vilu tulee. Kun vilu alkaa tulla, niin pitää tulla tupaan ja lukea katkismusta, ettei pappi pane pöydän alle, kun tästä kinkerille mennään, jatkoi isäntä tupaan ehdittyä.
Masa otti kintaansa muurin olalta ja meni liiteriin. Sahasi jonkun aikaa rivakammin, mutta sitten alkoi saha liikkua yhä hitaammin. Vihdoin se pysähtyi kokonaan ja Masa jäi miettien katsomaan pukilla olevaa halkoa. Nyppäsi siitä tikun ja tuijotti siihen.
Niinkuin remmi, sanoi isäntä minun iälläni olleensa. — — Niinkuin tuppivyö, tai kengännauha, jonka voi vetää solmuunkin — —.
Hän näki isännän solmuun vedettynä. Pää pullistuneine silmineen toisessa päässä ja harallaan siirottavat jalat toisessa. Keskellä, vatsan paikkeilla suuri solmu. Voiko sitä niinkin olla? Masa taivutteli ruumistaan joka taholle ja tuli siihen käsitykseen, että se oli mahdotonta. Poikkihan siinä täytyy luiden mennä. Ainakin hänen niin kävisi.
Ja onko se vain isäntäkään ollut sellainen kuin remmi. — Vallan niin notkea. Mutta jos ei hän ole sellainen ollut, niin hän valehtelee, kun sanoo sellainen olleensa. Ja äiti sanoi aina, että valehteleminen on suuri synti ja siitä joutuu helvettiin.