— Sinä, pikku-Masa, sua mä meinaan, selitti isäntä. Käy nyt sinä tallissa varistamassa hevosille heiniä! Jotta opit sinäkin. Sinä oot niin pieni ja vikkelä, jottei sua saa tuulikaan kiinni.
"Pikku-Masa" katseli altakulmain suu epäilevässä naurun kierteessä.
— Etkö uskalla? Mene vain. Ei siellä tarvitse muuta kuin ylisiltä heiniä häkkiin varistaa.
Masa ei ollut koskaan käynyt tallissa ja epäröitsi yhä.
— No — mene nyt vain, mene, käski isäntä.
Masa läksi kyhnimään tallia kohti.
— Vedä tallin ovi kiinni perässäsi! huusi isäntä vielä, sylkäsi kouraansa, otti kirveen ja alkoi veistää paksua koivun puolikasta.
— On saanut sen äitinsä kanssa olla niinkuin on sattunut. Täytyy tässä ruveta sitä vähän työlle opettamaan. Lautakunnan miehetkin sanoivat, jotta työtä ne pitää opettaa tekemään, kun niiden kuitenkin täytyy työllä ruveta itseään elättämään, puheli isäntä veistäessään.
Vähän aikaa veistettyään meni hän kirves toisessa ja ainespuu toisessa kädessä ikkunasta katsomaan.
— No mutta — ainako se poika vain on tallissa? Mitäs se siellä näin kauan on, tuhahti, viskasi kirveen ja ainespuun lastukasaan ja läksi talliin.