— Onko sulia niin välttämätöin kiire, hätäili täti. Etkö sä nyt edes hetkeä vielä jouda olemaan? Edes kahvia juomaan. Se olisi heti valmista — puolikeittämissä jo — mutta kun tässä on mennyt ihminen aivan sekaisin, pahoitteli täti.
— Ei — kyllä minun nyt täytyy lähteä. Toverien antamat tehtävät täytyy ennen kaikkea suorittaa. Hoitakaa te Sannaa ja — Masa kaivoi kukkaron taskustaan ja pisti sieltä setelin tädin kouraan — tuossa on vähäsen ensi aluksi. Kun kahden viikon kuluttua tulen takaisin, niin katsotaan sitten, mitä voidaan tehdä, — jos nimittäin kruunun hurtat eivät jo sitä ennen Sannaa vie, sanoi hiljemmin ja toisaanne kääntyen.
— Niin — en suinkaan minä tiedä, alistui täti. Mutta olisi ollut niinkuin turvallisempaa, kun sinäkin olisit tässä. Kun sen noin piti käydä — lapsiparan.
— Mitäpäs minäkään tässä voisin tehdä. Jos se nyt kerran niin on käynyt, niin siihen täytyy alistua.
— Niin — huokasi täti, niinhän se on ihmisen tässä maailmassa, että siihen sen täytyy tyytyä, mitä Korkeimmalta sallittu on.
— No hyvästi nyt vain, sanoi Masa tädin käteen tarttuen. Älkääkä nyt itseänne sairaaksi murehtiko. Sillä ei asia ainakaan parane.
— Ei suinkaan paranekaan, mutta — täti huomasi setelin kourassaan. — Mitäs sä tätä rahaa mulle — Jäikös sulle itselle mitään? Ota tämä, kyllä minä tässä muutenkin toimeen tulen.
Täti tarjosi seteliä Masalle.
— Pitäkää vain se, torjui Masa. Jäihän sitä vielä minullekin. Ja eikö tuota uutta saane, kun loppuu.
— Mikä sä nyt sitten oikein olet — en ole vielä sitäkään tullut kysyneeksi? uteli täti. Oletko sä joku virkamies — vai — —?