— Se on täti sillä tavalla, että ei tämäkään toimi mitään hauskaa ole. Ja jos en minä olisi juuri nyt sattunut tänne tulemaan, niin minä olisin kukaties hyvin pian sen jättänytkin. Mutta nyt en minä sitä jätä. Äsken tänne tullessani minä muistin Jukka-vainaan kuoleman ja kaiken mitä sen yhteydessä minulle tapahtui — senkin kun olin häntä täältä etsimässä enkä löytänyt. Se jo pani mieleni kuohumaan. Ja kun nyt tulin Sannaa etsimään enkä löytänyt häntäkään — en ainakaan sitä Sannaa, jota etsin — niin nyt olen niin kypsytetty ja kärvennetty, että en enää lakkaa suutani soittamasta enkä muutakaan toimimasta, ennenkuin — ampuvat kuulan kallooni. Hyvästi täti!
Masa kääntyi rajulla liikkeellä, tarttui molemmin käsin ohjaustankoon, hyppäsi satulaan ja läksi kiitämään pois.
Täti jäi portaille seisomaan ja Masan jälkeen katsomaan. Vasta kun Masa katosi näkyvistä, kääntyi hän tupaan menemään ja raskaasti huokaisten itsekseen kuiskasi:
— Eikö siis yhdestäkään tullut oikeaa ihmistä!
XXIII.
Samana päivänä kuin sanomalehdessä kerrottiin Sannan teosta otsakkeella "Petomainen äiti", samana päivänä ilmestyi Välikylään useampaan paikkaan punaisia ilmoituslappuja, joissa ilmoitettiin, että "Sos. dem. puolueen piirineuvoja Santeri Saari puhuu huomenna, tuorstaina, t.k. 19 p. klo 8 illalla Tuomas Ylikarpin talossa. Tervetuloa!"
Näihin lappuihin ei kukaan kiinnittänyt sen enempää huomiota. Olihan noita jo nähty ja agitaattoreita kuultu.
Mutta Rantin suutari tiesi Ratulassa kertoa, että se puhuja on Sannan veli, se, joka oli Varsanniemessä myötynä, aikoinaan.
— Varsanniemen Ruokko-Masako? kysyi talossa sattumalta oleva, vanha ja hampaattomaksi käynyt Antin Miina.
— Se sama. On vain muokannut nimeään. Matti Aleksanteri — mikä se lie sen nimi, vastasi suutari. Ei sitä olisi uskonut silloin, kun se Varsanniemessä olla tuhrusti, että siitä saarnamies tulee, sanoi vielä ja hampaat irvissä hankasi lankaa pikilapulla.