Vihdoin Sanni kiipesi Joosen syliin. Joose oli taas joutumaisillaan hämille. Sai kuitenkin hallituksi itsensä ja hiukan tottumattomasti asetti Sannin polvelleen ja alkoi "köröttää". Lämpeni niin, että puhkesi yksitotisella äänellään laulaa jurnuttamaan:
"Körö körö kirkkoon,
Papin muorin penkkiin,
Lukkarin lautaan,
Parhaaseen paikkaan."
— Paahaateen paikkaan, matki Sanni, ja nauraen katsoi takkavalkeaan.
IV.
Itkuinen tihusade syyskuun alkupäivinä.
Jukka, se Korpisen myöty poika, kävellä lenkutteli lehmäin perässä takalistolle päin vihellellen ja pitkää pihlajaista raippaa viuhutellen. Suuremman miehen hartioita varten tehdyn likemmä polviin ulottuvan takin liian pitkät hihat oli käännetty niin, että likainen vuori oli näkyvissä. Housut oli koottu paikoista ja rei'istä ja päässä oli eräänlainen lakki, jonka alta vetistävät, joka hetki tirskuvaan nauruun valmiit silmät luikistelivat. Selässä oli nurkistaan kulunut tuohikontti.
Jonkun matkaa edellä meni toinen lehmäjoukko, ja silmäkulmat pinnistettynä yritti Jukka tunnustella, kenen ne olivat. Mutta kun ei sumun läpitse nähnyt niin tarkasti, eikä kellokaan kuulunut, niin antoi katseensa valahtaa jälleen tiehen ja rupesi uudelleen viheltämään. Vihdoin puhkesi täyttä kurkkua huutamaan:
— Tiiu talu tappeli akkansa kans,
Minä menin väliin keppini kans.
Minä sain sieltä plökkiini
Ja hyppäsin omaan mökkiini.
— Älä nyt perkele hevosen alle kävele, räjähti hänen edessään.
Jukka hypähti sivuun, sylkeä tirskautti ja sanoi: