— Itä tulee!
Jukkaakin hiukan elvytti tieto, että nyt saa pian syödä.
— Hyi vilunkoiraa, huusi Suoma käsiään rapistellen, kun isännän tupaan tullessa kylmä ja paksu huurupilvi vyöryi pitkin lattiaa. Kylmää huokui isännästäkin. Parta ja takin rintamus olivat paksussa huurteessa ja tavallista kylmemmältä tuntui hänen äänettömyytensäkin.
— No löysitkös mitään? kysyi emäntä toista kahvikuppia kaataessaan?
— Löytyi, murahti isäntä.
Kahvin juotuaan asettui hän takan luo seisomaan. Selkä takkaan päin ja kädet selän takana hän katseli vuoroin Rikkua, vuoroin Jukkaa.
— Pojatko tuonne Matinsalon keskilatoon ovat sillä siivolla törkyä kantaneet? kysyi sitten painokkaasti. Ja seinäkin on särjetty, lisäsi vielä.
Rikun tapoihin ei kuulunut ensi kysymykseen vastaaminen ja Jukka seurasi emännän pöydän kattamispuuhia niin hartaasti, että hän ei kuullutkaan kysymystä.
— Häh? jyrähti isäntä.
Jukka säpsähti niin että jäi suu ammollaan katsomaan.