— Vhaai niin, jotta se sittenkin on totta! Sanotaan Masan olleen sitä jo etsimässäkin.
— Niin sitä puhutaan, jotta oikein kaksi päivää jo on ollut.
— Nii'in. En minä ymmärrä, mutta kun minä kuulin, jotta se Jukka on kadonnut, niin se otti niin oudosti, jotta mun täytyi asian aikain ottaa ja lähteä. Vaikka ei se mulle oo mitään sukua ei syntyä, mutta sittenkin — —.
Juttua jatkui ja päättyi se siihen, että kumpikin sanoi menevänsä kotiinsa. Kotiin ei kuitenkaan kumpikaan suoraa päätä mennyt, vaan poikkesi Saloviidan emäntä Alatalkkariin ja Kreeta kävi Peltosessa ja taisi käydä vielä muuallakin.
Eikä ollut Saloviidan emäntä ainoa, joka pyhien aikana kävi
Korpisessa ja muun jutun lomassa huomasi kysyä Jukkaakin. Eikä
Rapa-Antin Kreeta ollut ainoa, joka aikoi niin tehdä.
Korpisessa alkoi olo käydä kiusalliseksi. Pyhien ohi mentyä isäntä valjastikin hevosen ja läksi etsimään Jukkaa. Jukkaa ei kuitenkaan löytynyt, eikä kuulunutkaan minkäännäköistä hänestä.
Kävi niinkuin isäntä oli matkaa ajatellessaan pelännytkin. Kun Jukkaa ei löytynyt, puhkesi melu. Ihmisten katseisiin ilmaantui eräänlaista julkeaa hävyttömyyttä, kaksimielisyyttä, jopa suoranaista ilkuntaakin. Ja lapsetkin vastaan tullessaan kyräilivät altakulmain, ja ohi päästyään painautuivat päät yhteen ja sitten kääntyivät katsomaan taakseen häneen.
Korpinen laittoi sanomalehteen ilmoituksen Jukan katoamisesta. Melu hiukan hiljeni. Odotettiin, että mitä alkaa kuulua.
Mitään ei kuitenkaan kuulunut ja melu puhkesi entistä voimakkaampana.
Asia ilmoitettiin nimismiehelle.