Opettaja hymähti itseään syyttävästi ja asettui istumaan pulpetille
Masaa vastapäätä.
— En minä sinulle mitään pahaa tahdo, alkoi hän puhella. Päinvastoin. Minä olen aina toivonut sinulle kaikkea hyvää ja myötätunnolla ottanut osaa kohtaloosi. Varsinkin sen jälkeen, kun se veljesi, Jukka, vai mikä hänen nimensä oli —
Siihen katkesi opettajan lause ja hän jäi katsomaan Masaan, joka tärisi kuin ylimääräisesti kuormitettuna, ja jonka silmistä tipahteli kyyneleitä pulpetille — — —
Opettajankin alkoivat huulet nytkiä ja posket vavahdella. — — Hiljaa pani hän kätensä Masan pään päälle ja vapisevalla äänellä kuiskasi:
— Saat mennä kotiin.
Masa etsi tarpeelliset kirjat pulpetin laatikosta ja läksi hissuttamaan pois.
Opettaja seurasi hänen menoaan. Vielä sittenkin, kun Masa jo oli sulkenut oven takanaan, istui hän pulpetilla miettivän hiljaisuuden täyttämässä luokkasalissa, ja raskain ilmein katsoi sinne, johon Masa hänen näkyvistään katosi.
XV.
Seuraavana aamuna ei kukaan nauranut, kun Masa tuli kouluun. Eikä opettajakaan enää tutkinut, missä hän oli ollut silloin toissapäivänä. Jonkinlaisella melkein kunnioitukseen vivahtavalla pidättyväisyydellä kaikki suhtautuivat häneen.
Sitä seuraavana aamuna tuli Ylikarpin Tussu Masaa vastaan maantiellä.